Vuoden terveystiedon opettaja 2022 Katri Sarpola Rovaniemeltä

22.4.2022

Katri toimii terveystiedon lehtorina Napapiirin peruskoulussa.

Katri oli isossa roolissa, kun Rovaniemen paikallista opetussuunnitelmaa kirjoitettiin. Hänen opetus- ja arviointimenetelmänsä ovat todella monipuolisia. Opetuksessaan Katri kehittää jatkuvasti opetusmateriaalia ja kokeilee ennakkoluulottomasti ja rohkeasti uusia opetusmenetelmiä. Hän on kehittänyt mm. sähköisiä kokeita. Lisäksi kokeissa annetaan oppilaille mahdollisuus näyttää luovuutta, omaa ajattelua ja tiedon soveltamista oman ikätasonsa mukaisesti. Katrin opetus pysyy ajanhermoilla ja hän tarttuu nuoria puhuttaviin asioihin. Hän tapansa puhua nuorille on heitä kunnioittavaa, puhe on suhteellisen suoraa huumorintajua unohtamatta.

Vuosien myötä Katri on hankkinut tietoa ja pätevyyttä kouluttautumalla itse sekä kouluttamalla muita mm. ensiaputaidoissa ja tutor-toiminnassa. Vuosittain Katri vastaa koulussamme NouHätä- ja Ruokavisa -kilpailuun osallistumisesta. Muutamina vuosina hänen oppilasryhmiänsä on edennyt loppukilpailuun saakka.

Katri on loistava motivoija ja innostaja niin oppilaille kuin muillekin Rovaseudun kollegoille. Katrin opetus herättää mielenkiintoa ja arvostusta, siitä kuulee oppilailta innostuneissa käytäväpuheissa. Persoonana Katri on valoisa, kärsivällinen, huumorintajuinen, suvaitsevainen, oikeudenmukainen ja muut huomioonottava. Eli loistokollega!

Katrin yhteistyö ulottuu oman koulun kollegoiden lisäksi koko Rovaniemen alueen peruskouluihin monella saralla. Lisäksi ysiluokkien päättötyön tehneet oppilaat ovat käyneet pitämässä esim. päihdetunteja alaluokille, jolloin muutkin alueen toimijat ovat hyötyneet hänen panoksestaan. Hän on aina valmis auttamaan muita asiassa kuin asiassa. Katri on pidetty ja helposti lähestyttävä niin oppilaiden kuin koulun henkilökunnankin mielestä.