LIITO 3/26 pääkirjoitus: Oppiminen alkaa uteliaisuudesta

Opettajana on helppo ajatella oppimista ennen kaikkea oppilaiden ja opiskelijoiden näkökulmasta. Silti oma työ muistuttaa lähes päivittäin, ettei opettajuus ole valmis paketti. Uusi ryhmä, muuttuva toimintaympäristö, uusi tutkimustieto tai aivan tavallinen kohtaaminen voi haastaa katsomaan omaa ajattelua ja toimintaa uudesta suunnasta.

Elinikäinen oppiminen kuulostaa helposti suurelta käsitteeltä. Pahimmillaan jatkuva puhe kehittymisestä voi jopa tuntua yhdeltä uudelta vaatimukselta jo valmiiksi kiireisessä työssä. Siksi ajattelen, ettei itsensä kehittämisen pitäisi tarkoittaa jatkuvaa suorittamista, uusien koulutusten keräämistä tai sitä, että opettajan pitäisi koko ajan keksiä itsensä uudelleen. Usein tärkeä oppiminen on paljon arkisempaa: pysähtymistä, uteliaisuutta, kokeilemista, keskustelua kollegan kanssa ja valmiutta muuttaa omaa toimintaa, kun siihen on jokin syy.

Tämän lehden jutuissa oppiminen näyttäytyy ilahduttavan monesta suunnasta. Opetusfilosofian äärellä pysähdytään pohtimaan, mitä itse pitää opetuksessa tärkeänä ja millaiseksi opettajaksi haluaa kasvaa. Kansainväliset koulutukset ja Erasmus+ muistuttavat, miten paljon oman arjen ulkopuolelle astuminen voi avata uusia näkökulmia. Yhteisopettajuudessa, valmennuksessa ja järjestötoiminnassa osaaminen rakentuu yhdessä muiden kanssa. Motivoivaa vuorovaikutusta käsittelevä artikkeli puolestaan osoittaa konkreettisesti, että myös tapa kohdata ja ohjata on ammattitaito, jota voi harjoitella.

Pidän tärkeänä myös sitä, että tässä numerossa oppimisen rinnalle nousee palautuminen. Välillä pysähtyminen voi olla jopa tärkein liike. Kehittyminen ei ole kestävää, jos sille ei ole aikaa, tilaa tai voimavaroja. Ammatillisen kasvun mahdollisuudet eivät siksi voi olla vain yksittäisen opettajan vastuulla. Tarvitsemme toimivia rakenteita, täydennyskoulutusta, kollegiaalista tukea ja työoloja, joissa uuden kokeileminen on mahdollista ilman, että se tapahtuu aina oman jaksamisen kustannuksella.

Myös oppilaiden ja opiskelijoiden näkökulmasta uuden oppimisen merkitys näkyy lehdessä vahvasti. Uuden liikuntataidon oppiminen voi vahvistaa pystyvyyden tunnetta ja sytyttää motivaatiota liikkumiseen. Samalla teknologia, uudet lajit ja erilaiset pedagogiset ratkaisut tarjoavat meille mahdollisuuksia, mutta vain silloin, kun niiden käyttöä ohjaa selkeä pedagoginen tarkoitus. Kaikkea uutta ei tarvitse ottaa käyttöön vain siksi, että se on uutta.

Ehkä hyvä kysymys syksyn alkuun ei siis ole, mitä kaikkea minun pitäisi vielä osata. Kiinnostavampi kysymys voisi olla: mitä haluaisin ymmärtää hieman paremmin, mitä voisin kokeilla toisin ja keneltä voisin oppia?

Toivon, että tästä numerosta tarttuu mukaan ainakin yksi uusi ajatus, yksi keskustelunaihe tai yksi pieni kokeilu omaan arkeen. Usein juuri niistä alkaa muutos, joka myöhemmin näkyy sekä omassa työssä että oppilaiden ja opiskelijoiden kokemuksissa.

Karoliina Mäkäräinen