LIITO 3/26: Opetusfilosofia opettajuuden juurina, kompassina ja siipinä

Kuvateksti: Kysymyksiä oman opetusfilosofian reflektoinnin avuksi.

Teksti: Tommi Mäkinen

Opettajan työssä tehdään päivittäin lukemattomia valintoja. Mitä pidän tärkeänä? Millaiseksi opettajaksi haluan kasvaa? Mihin käytän aikani? Opetusfilosofia auttaa jäsentämään näitä kysymyksiä ja rakentamaan omaa ammatti-identiteettiä. Tässä artikkelissa tarkastelen opetusfilosofiaa opettajuuden juurina, kompassina ja siipinä. Artikkelin lopusta löydät kysymyksiä, joiden kautta voit lähestyä omaa opetusfilosofiaasi. Ehkä jossain kohtaa lukuvuotta pysähdyt joko oman opetusfilosofiasi äärelle tai istahdat lähikollegan kanssa keskustelemaan aiheesta.

Mikä on opetusfilosofia?

Opetusfilosofia pyrkii kokonaisvaltaiseen jäsennykseen siitä, mitä opettaja pitää kasvatuksessa ja opetuksessa merkityksellisenä, miten hän toimii ja miksi hän ajattelee näin. Opetusfilosofialla tarkoitetaan reflektioprosessia, jossa opettaja tekee näkyväksi opetusta koskevia uskomuksiaan ja arvojaan sekä rakentaa omaa opettajaidentiteettiään (Caukinin & Brinthauptin, 2017). Opetusfilosofia, josta käytetään myös sen lähikäsitettä käyttöteoria (esim. Brookfield, 2017) ei ole valmis kuvaus opettajuudesta, vaan jatkuvasti tarkentuva prosessi. Opetusfilosofiaa rakentava opettajaopiskelija tai opettaja pohtii sitä, millainen opettaja hän tällä hetkellä on ja toisaalta sitä, millainen opettaja hän haluaa olla. Opetusfilosofia sisältää ihanteet ja tavoitteet omalle opettajuudelle. Reflektion kohteena ovat myös omien ihanteiden ja toiminnan väliset ristiriidat.  

Jokaisella opettajalla on väistämättä opetusfilosofia, koska jokainen opettaja tekee työtään tiettyjen arvojen, uskomusten ja kasvatuksellisten käsitysten ohjaamana. Opettaja tekee työtä myös persoonallaan, mikä näkyy väistämättä hänen tavassaan kohdata oppilaat sekä opettaa ja kasvattaa. Palmerin (1998) tunnetun ajatuksen mukaan we teach who we are. Opetusfilosofinen pohdinta tekee nämä opettajuuden taustalla olevat lähtökohdat näkyviksi sekä itselle että muille.

Opetusfilosofia voidaan ymmärtää opettajan ammatti-identiteetin näkyväksi tekemisenä. Ammatti-identiteetillä tarkoitetaan käsitystä siitä, kuka olen opettajana, mihin uskon kasvatuksessa ja oppimisessa sekä millaista opettajuutta kohti pyrin. Ammatti-identiteetin on nähty olevan keskeisessä roolissa opettajan toimijuuden, ammatillisen kasvun ja pedagogisten valintojen kannalta (Eteläpelto ym., 2013).

Virta (2025) näkee, että identiteetti ei ole oppimisen lopputulos, vaan sen lähtökohta. Se, mitä opettaja pitää tärkeänä oppia ja mihin suuntaan kasvaa, määräytyy sen mukaan, millaisena opettajana hän näkee itsensä. Opettajaksi kasvaminen voidaan nähdä kokonaisvaltaisena prosessina, joka rakentuu suhteessa omaan elämänhistoriaan, arvoihin, tunteisiin ja ihmissuhteisiin (Aarto-Pesonen, 2013; Mäkinen, 2026). Opettajaksi ei tulla pelkästään oppimalla sisältöjä ja menetelmiä, vaan opettajaksi kasvetaan ihmisenä (Mäkinen, 2026).

Opetusfilosofia liikunnanopettajakoulutuksessa

Miten opetusfilosofia ja sen prosessointi näyttäytyy tämän hetken liikunnanopettajakoulutuksessa? Opintojen ensimmäinen opetusfilosofia kirjoitetaan toisen vuoden keväänä opetusharjoittelun yhteydessä. Opintojen viimeisen vuoden, ”päättövuoden”, aikana omaa opetusfilosofiaa jäsennetään ja syvennetään uudelleen. Tavoitteena on kiteyttää opinnoista ja muista kokemuksista saatuja oppeja ja ajatuksia yhteen ja punoa oman opettajuuden punaista lankaa.

Liikunnanopettajaopiskelijoiden opetusfilosofiat ja opettajuus kehittyvät opintojen aikana. Touran ja Sääkslahden (2021) mukaan opiskelijoiden ajattelu selvästi toisen vuoden ja päättövuoden filosofioiden väilllä, ja heidän kykynsä perustella ajatuksiaan myös teorialla on kehittynyt. Opintojen aikana myös kasvatuksen merkitys osana opettajuutta korostuu selvästi (Mäkinen ym., 2024; Toura & Sääkslahti, 2021). Oman opettajankouluttajakokemukseni havaintojen mukaan toisen vuoden filosofioissa on enemmän ihanteiden ja itsen kritiikittömämpää pohdintaa. Opettajuuteen liittyvä ajattelu on pintapuolisempaa, normipuheeseen mukautuvaa reflektiota. Päättövaiheessa syvällinen pohdinta lisääntyy, opiskelijat osaavat perustella ajatuksiaan paremmin kirjallisuuden avulla ja opiskelijan oma ääni alkaa kuulua. Samaan aikaan opiskelijat useammin uskaltavat tarkastella ristiriitaisuuksia oman ajattelun ja toiminnan välillä, sekä nähdä keskeneräisyyttä omassa ajattelussaan ja toiminnassaan.

Monet opiskelijat ovat kuvanneet opetusfilosofian merkitystä keskeiseksi oman opettajuuden kehittämisen välineeksi (Mäkinen ym., 2024). Opiskelijoiden kokemuksissa opetusfilosofinen työskentely näyttäytyy usein voimakkaana prosessina, jossa merkityksellisimmäksi nousee tutustuminen siihen, miksi on sellainen kuin on ja millaiseksi ihmiseksi ja opettajaksi haluaa kasvaa. Lisäksi moni on kokenut opetusfilosofian äärelle pysähtymisen antaneen merkitystä heidän uravalinnalleen ja opiskelumotivaatiolleen.

Erään toisen vuoden opiskelijan kuvaus omasta opetusfilosofiaprosessistaan kuvaa sen merkityksellisyyttä: ”Tämän opetusfilosofian kirjoittaminen on ollut eräänlainen matka itseeni. Se on kirkastanut omaa ajatustani opettajuudesta, mutta myös muistuttanut siitä, ettei kaiken tarvitse olla valmiina. Olen pysähtynyt kysymään itseltäni, miksi haluan olla opettaja tai ylipäänsä ohjata ja tukea toisten oppimista. Mitä annan tälle työlle, ja mitä se antaa minulle.”  

Tiedostuminen itsestä kasvattaa juuret

Eräs sananlasku (alkuperä tuntematon) sanoo: ”When the roots are deep, there is no reason to fear the wind”. Mitä paremmin opettaja tuntee omat juurensa, sitä helpompaa voi olla työskennellä erilaisten odotusten ja vaatimusten ristipaineessa.

Korthagenin (2001; 2004) mukaan opettajan toimintaa ohjaavat hänen aiemmat kokemuksensa, uskomuksensa ja arvonsa. Ilman tietoista reflektiota opettajan toimintaa voivat ohjata myös omaksutut rutiinit ja toimintatavat (Korthagen, 2004; Korthagen & Vasalos, 2005). Näiden taustatekijöiden tietoinen reflektointi on edellytys sille, että opettaja voi kehittää pedagogista ajatteluaan ja toimintaansa. Liikunnanopettajalle tämä voi näkyä esimerkiksi käsityksissä kilpailusta, kurista, arvioinnista, turvallisuudesta tai siitä, millainen oppiminen on arvokasta.

Opetusfilosofia on väline, joka auttaa opettajaa tunnistamaan ne uskomukset, arvot ja kokemukset, joiden varaan hänen opettajuutensa rakentuu (Schönwetter ym., 2002). Vasta omista uskomuksista tiedostuminen mahdollistaa oman toiminnan kehittämisen (Scholl, 2014).

Ei ole yhtä tapaa olla hyvä opettaja. Korthagenin (2004) kerroksittainen sipulimalli havainnollistaa tätä ajatusta. Mallissa kuvataan opettajana toimimiseen liittyviä tekijöitä. Sipulin pintakerrokset, toiminta ja osaaminen, rakentuvat syvempien kerrosten, kuten uskomusten, identiteetin, omien vahvuuksien ja mission, varaan. Mitä paremmin opettaja tunnistaa näitä kerroksia itsessään ja mitä paremmin ne rakentuvat toistensa lomaan, sitä helpompi hänen on rakentaa omannäköistä opettajuutta.

Opetusfilosofia toimii kompassina arjessa

Opetusfilosofia antaa myös suuntaa. Opettajan työssä kiire, niukkenevat resurssit, oppilaiden polarisaation lisääntyminen ja lukuisat eri suunnista tulevat vaatimukset ja odotukset tekevät työstä jatkuvaa ongelmanratkaisua ja pakottavat tekemään jatkuvasti tietoisia ja tiedostamattomia valintoja. Suomessa opettajan työn yksi suurimmista vahvuuksista on suuri autonomia kansallisen opetussuunnitelman toteutuksessa. Samalla se aiheuttaa haasteita, sillä opettajalla ei ole valmista mallia, jota vain toteuttaa, vaan hän joutuu jatkuvasti tekemään kasvatuksellisia ja pedagogisia valintoja.

Opettajan työn arki ei ole siis selkeä polku, jota kuljetaan johdonmukaisesti satunnaisiin risteyksiin asti. Pikemminkin työtä voisi kuvata tiheikkönä, joka on täynnä puskia, puita ja kiviä. Kun suunnistaessa otetaan kompassilla suunta, se ohjaa suunnistajaa kulkemaan tiheikössäkin kohti horisontissa olevaa kohdetta. Mikäli kompassin suunta jää ottamatta, tiheikössä valitaan hyvin sattumanvaraisesti, kummalta puolelta mikäkin puu ohitetaan ja pian voidaan olla eksyksissä. Kun suunta on selvä, yksittäisillä valinnoilla ei ole yhtä paljon merkitystä.

On sanottu, että kasvattajana kaikki tekemiset ja tekemättä jättämiset ovat kasvatusta – tiedosti niitä tai ei. Päivä koostuu lukemattomista nopeista päätöksistä: mihin käytän aikaani ja energiaani, mihin tartun, mihin en, kenet kohtaan, kenet ohitan. Opetusfilosofia toimii eräänlaisena opettajuuden kompassina: se auttaa arvioimaan, ovatko arjen valinnat linjassa niiden kasvatuksellisten tavoitteiden kanssa, joita opettaja pitää tärkeinä. Muthannan (2022) mukaan ilman tietoista opetusfilosofiaa myös opetuksen tavoitteet ja menetelmävalinnat jäävät helposti satunnaisiksi. Juuri siksi opetusfilosofia voi toimia opettajalle kompassina, joka auttaa pitämään arjen valinnat samansuuntaisina.

Suunnan löytänyt opettaja ei enää vain reagoi tilanteisiin, vaan pystyy tarkastelemaan niitä suhteessa omiin tavoitteisiinsa. Kaikkea ei tarvitse ratkaista alusta alkaen, vaan pienet päätökset asettuvat osaksi suurempaa kokonaisuutta. Omien arvojen ja hyveiden tiedostaminen helpottaa olennaisesti omaa työhyvinvointia. Ilman suuntaa opettaja ajautuu helposti ympäristön odotusten vietäväksi.

Oman äänen vahvistaminen antaa siivet

Vahva ja perusteltu opetusfilosofia antaa parhaimmillaan myös siivet. Mitä selvempi on oma opettajan ääni, sitä rohkeammin uskaltaa tehdä omannäköisiä valintoja ja rakentaa omannäköistä opettajuutta. Opettaja voi saada rohkeutta kyseenalaistaa käytäntöjä, panostaa itselleen tärkeisiin asioihin ja nähdä työssään merkitystä myös paineiden keskellä. Mitä paremmin itselleen ja muille pystyy perustelemaan uskottavasti omia näkemyksiään, sitä vahvempi selkänoja on pysyä uskollisena omalle äänelleen. Käsitteisiin ja teoriaan tutustuminen voi auttaa myös ymmärtämään omia käsityksiään syvemmin tai muuttamaan omia uskomuksiaan.

Oman väitöstutkimukseni aikana minulle on vahvistunut ajatus, että opetusfilosofiaprosessi auttaa löytämään suuntaa, jota kohti ihminen haluaa kehittää itseään. Voidaan puhua opettajuuden missiosta (Korthagen, 2004), joka vastaa kysymykseen miksi opetan tai mikä on mielestäni opettajan ja koulun tärkein tehtävä. Jos kuljet opettajana kolme vuotta jonkun ryhmän tai oppilaan matkassa, mitä toivot hänen saavan ”elämänsä selkäreppuun”?

Siivillä tarkoitan myös merkitystä työlle. Mitä selvempi on oma missio työssään, sitä helpompi on nähdä päivittäinen työ osana laajempaa tarkoitusta. Työn merkityksellisyyden kokemusta tukee se, että työ koetaan henkilökohtaisesti tärkeäksi ja osaksi jotakin itseä suurempaa (Steger ym., 2012). Oman opetusfilosofian ja siihen liittyvän mission kirkastaminen voi auttaa työn merkityksellisyyden kokemusta myös haastavina aikoina. Samalla se vahvistaa kokemusta työn merkityksellisyydestä ja suuntaa huomiota siihen, mikä työssä on olennaista.

Opettajuudessa tämä voisi tarkoittaa, että ihanteet eivät ole naiiveja pilvilinnoja vaan ne ovat välttämättömiä, toivoa ruokkivia tekijöitä. Esimerkiksi tämä voi tarkoittaa uskoa siihen, että myötätuntoisella kohtaamisella on merkitystä ja että pienilläkin arjen teoilla voi olla kauaskantoisia vaikutuksia oppilaan elämään. Tämä usko kantaa myös silloin, kun työn vaikutukset eivät ole välittömästi nähtävissä.

Kun opettaja rakentaa tietoista käsitystä siitä, millainen opettaja hän haluaa olla, hänen toimijuutensa vahvistuu, oppiminen muuttuu jatkuvaksi ja tietoisuus omasta toiminnasta lisääntyy. Oman ihanneopettajuuden ja käytännön toiminnan välinen ristiriita ei ole ongelma, vaan oppimisen mahdollistaja. Virran (2025) mukaan juuri tällaiset jännitteet voivat tukea identiteetin muotoutumista ja ammatillista oppimista. Tavoitteena ei ole oppia olemaan täydellinen, jatkuvasti kehittyvä ammattilainen, vaan pysähtyä kysymään itseltään asioita, miksi toimin niin kuin toimin ja mitä tavoittelen.

Olen hahmotellut tässä tekstissä ajatusta opetusfilosofiasta juurina, kompassina ja siipinä. Tämä jäsennys kiteytyy ajatukseen siitä, että tietoisuus omista ihanteista, ajatuksista ja toiminnasta sekä niiden välisten ristiriitojen hyväksyminen mahdollistaa kehittymisen. Missio ja tavoitteet helpottavat valintoja arjessa. Ihanteet luovat uskoa, toivoa ja merkitystä.

Väitöstutkimuksestani:

Tutkin väitöskirjassani tunne- ja vuorovaikutustaitojen merkityksellistä oppimista liikunnanopettajakoulutuksessa, jossa tunne- ja vuorovaikutustaitojen koulutusta on kehitetty systemaattisesti yli 20 vuoden ajan. Keräsin aineistoa opintojen eri vaiheista ja niiden jälkeen haastatteluilla, oppimistehtävillä ja kyselyillä. Eri osatutkimuksiin osallistui noin 200 liikunnanopettajaopiskelijaa.

Tunne- ja vuorovaikutustaitojen oppimista syntyi sekä opintojaksoilla että opiskelijoiden omassa arjessa. Merkityksellisiä oppimiskokemuksia tukivat erityisesti toiminnalliset ja kokemukselliset menetelmät, turvallinen ilmapiiri, oman toiminnan reflektointi sekä taitojen harjoittelu käytännössä. Lyhyetkin oppimiskokemukset saattoivat käynnistää pitkäkestoisia muutoksia tavassa kohdata muita ihmisiä.

Opiskelijat kehittyivät taidoissaan opintojen aikana, heidän kasvatuksellinen ajattelunsa vahvistui ja ihmiskäsityksensä kehittyi kohti ymmärtävämpää ja turvallisuutta korostavaa vuorovaikutusta. Merkitykselliset oppimiskokemukset lisäsivät myös motivaatiota kehittää omaa vuorovaikutusta opintojen ulkopuolella, esimerkiksi harjoitteluissa, työelämässä ja ihmissuhteissa. Tämänkaltainen omaehtoinen itsensä kehittäminen oli olennainen osa pitkäkestoisen merkityksellisten oppimiskokemusten rakentumiselle.

Aiheesta voi kuunnella lisää Kasvata mua -podcastin jaksossa 46: Merkityksellistä oppimista tunne- ja vuorovaikutustaidoissa. Väitöskirja on luettavissa osoitteessa: https://jyx.jyu.fi/jyx/Record/jyx_123456789_109194

Lähteet luettavissa jäsensivuilla. 

Kirjoittaja työskentelee liikunnan didaktikkona Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksella ja toimii tunne- ja vuorovaikutustaitojen kouluttajana.