European School Sport Day

  • pe 30.9.2022

European School Sport Day pyrkii liikuttamaan lapsia ja nuoria eri puolella Eurooppaa. Koulut voivat järjestää omannäköisen tapahtumansa käytettävissä olevilla tiloilla ja välineillä joko liikunnanopetuksen parissa tai välintunneilla. ESSD liittyy Euroopan urheiluviikkoon, joka on komission aloite fyysisen aktiivisuuden lisäämiseksi.

Ilmoita koulusi mukaan Euroopan liikuntapäivään ja järjestä oman koulusi liikuntapäivä samanaikaisesti muiden eurooppalaisten koulujen kanssa. Tänä vuonna päivän virallinen ajankohta on 30.9.2022, mutta oman koulun tapahtuman voi järjestää myös eri päivänä saman viikon aikana.

Haastamme mukaan suomalaiset koulut ja erityisesti liikunnanopettajat raportoimaan, miten lapset liikkuvat koulupäivän aikana. Kannustimena arvomme osallistuneiden kesken lahjakortteja Piresman nettikauppaan, jonka koulu voi käyttää liikuntavälineiden hankintaan.

Vinkkejä touteutukseen LIITO ry:n jäsensivujen #perjantaivinkkausessa 

Mitä osallistuminen vaatii?

Ennakkorekisteröitymisen 23.9.2022 mennessä

Raportoinnin European School Sport Day osallistujamääristä 7.10.2022 mennessä

-  5 valokuvaa toiminnasta ladattuna raportointilomakkeelle.  

Rekisteröinti ja raportointi vievät aikaa noin 2-5 minuuttia.

Lisäksi suositellaan, että viikosta julkaistaisiin muutama sosiaalisen median julkaisu aihetunnisteella #essd2022 , #beactive ja #ESSDFIN

Valokuvia otettaessa on hyvä huomioida, että kuvista selviäisi millaisesta toiminnasta on kyse, mutta kuvissa mahdollisesti näkyvät henkilöt eivät olisi tunnistettavissa.

Arvonta

-  Kaikkien osallistuneiden* koulujen kesken arvotaan vähintään kuusi 200 euron (alv 0%) lahjakorttia www.piresmanet.fi verkkokauppaan. 

*osallistumiseksi luetaan ne koulut, jotka ovat rekisteröityneet sivulla, toteuttaneet liikunnallisen aktiviteetin ja laatineet koonnin annettuun päivämäärään mennessä.

Mahdolliset yhteydenotot
kasper.j.salin(at)jyu.fi

Yhteistyössä mukana
Liikunnan ja Terveystiedon Opettajat ry. ja Oy Piresma Ab

Toivomme jäsentemme aktiivista osallistumista eurooppalaiseen liikuntapäivään.