LIITO 2/21: Sateenkaarevan moninaisuuden huomioiminen liikunnan- ja terveystiedon opetuksessa

11.5.2021

Teksti: Marita Karvinen
Kuvat: Aleksi Lumme
Kuvitus: Ami Juusela

Perusopetuksen ja lukion opsit velvoittavat kaikkia opettajia käsittelemään sateenkaariteemoja. Käytännössä tämä velvoite sälytetään usein terveystiedon opettajille. Koska oppimateriaali harvoin tukee tässä tehtävässä, sateenkaarinuorten kritiikki juuri terveystiedon opetusta kohtaan on ymmärrettävää. Kritiikittä ei jää liikunnan opetuskaan, jonka moni sateenkaarinuori kokee ahdistavana. Tilanne on kuitenkin korjattavissa muutoksin, joita jokainen opettaja voi helposti toteuttaa.

Toisin kuin joskus luullaan, sateenkaarevan moninaisuuden huomioimisesta ja käsittelystä opetuksessa ei hyödy vain pieni vähemmistö oppijoista. Viimeisimpien Kouluterveyskyselyiden mukaan yli 10 % nuorista kuuluu seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöihin. Kun otamme huomioon nuorten läheissuhteet – sisarukset, vanhemmat, kaverit, jne. – ymmärrämme, että ihmiset, joita asia ei tavalla tai toisella koskisi, ovat itse asiassa vähemmistönä. Voidaankin ajatella, että nykyään perustiedot sateenkaariteemoista kuuluvat yleissivistyksen pariin.

On myös hyvä tiedostaa, että toimenpiteet, joilla sateenkaarinuoria voi tukea, hyödyttävät ihan kaikkia nuoria. Sukupuoli-, hetero- ja kehonormien tunnistaminen ja purkaminen mahdollistaa toimintatapoja, joista myös enemmistönuoret hyötyvät. Tiedon yksipuolisuus haittaa ihan kaikkia ja tiukat normit ovat tiukkoja myös cis-heteronuorille.

Sateenkaarinuorten suurin kritiikki terveystiedon oppiainetta kohtaan liittyy oppimateriaalin ja sen mukaisen opetuksen sukupuoli- ja heteronormatiivisuuteen. Sukupuoli näyttäytyy materiaalissa pääsääntöisesti binäärinä ja se esitetään vahvasti lisääntymisbiologisesta näkökulmasta keskittyen sukupuolitettujen kehojen anatomiaan. Tyttöjen ja poikien kehot ja kehitys esitetään ahtaina malleina, joihin ajatellaan kaikkien oppilaiden mahtuvan. Sukupuolen moninaisuus seksualisoidaan, sillä sitä käsitellään seksuaalisuuden yhteydessä, usein vielä patologisoiden. Seksuaalikasvatuksen lähtöoletuksena taasen on heterous, jota oppimateriaalin sukupuolineutraali kieli ei onnistu peittämään.

”Mä olisin todellakin tarvinnut sitä [tietoa seksuaalivähemmistöistä]. Silloin kun mä olin yläasteella, mä olin aivan solmussa mun tunteiden kanssa siitä, että kuka mä olen, mitä mä olen, saanko mä olla sitä, mitä mä olen – mitä se edes onkaan. Ja se olisi ollut mulle elintärkeää, että oltaisiin puhuttu ylipäätään siitä, että on muitakin kuin heteroita. Että meitä on muita, ja me ei olla yhtään sen vähempiarvoisia. Esimerkiksi se, että ei ollut seksuaaliterveydestä mitään puhetta, niin mä en tiennyt mitään siis lesboseksin… vaikka että mitenkä suojaudutaan, että mitä on olemassa edes sellaisia välineitä. Mä olin reippaasti yli täysi-ikäinen ennen kuin mä edes kuulin näistä asioista. Ja eihän sen kuuluisi olla sillä tavalla. Kyllä minullekin kuuluu tieto.”

Näin kertoo Eva, nykyään vähän yli parikymppinen lesboksi itsensä identifioiva nuori nainen. Hän ei ole kokemustensa kanssa yksin. Viimeisimmän (v. 2019) Euroopan perusoikeusviraston kyselytutkimuksen mukaan 27 % lesboksi identifioituvista 15–17-vuotiaista ei ole saanut mitään tietoa sateenkaariteemoista koulussa. Vain 15 % kertoi, että omissa opinnoissaan teemaa oli käsitelty positiivisella tavalla. Kun asiaa tarkastelee kaikkien sateenkaarevien identiteettien näkökulmasta, näyttäytyy tilanne hiukan paremmalta: positiivisella tavalla käsittelystä ilmoitti 19 % sateenkaarinuorista, ja aiheen käsittelyttä jättämisestä kertoi 25 %. Opsien vaatimuksista ollaan kuitenkin vielä kaukana.

Kun katseen kääntää nykyään käytettävissä olevaan oppimateriaaliin, voi Evan kokemukset ymmärtää hyvin. Uudempi oppimateriaali kyllä kertoo, että on olemassa muitakin kuin heteroita, mutta siihen tieto valitettavan usein jääkin. Oppimateriaalien viesti ei ole suunnattu sateenkaareville nuorille itselleen. Edistystä on tapahtunut sen suhteen, että sukupuolineutraali kielenkäyttö on yleistynyt, mutta moninaisuusajattelu on harvoin teksteissä läsnä etenkään läpileikkaavana.

On parempi kertoa seurustelusta sukupuolineutraalisti kuin nostaa esiin ainoastaan eri sukupuolta olevien seurustelu, mutta jos samaan aikaan samaa sukupuolta olevien seurustelusta vaietaan, on se ongelmallista.

Sukupuolineutraalius ei riitä purkamaan heteronormia eikä antamaan seksuaalivähemmistöön kuuluville nuorille samastumispintaa. Jos turvaseksiä käsitellessä hetero-olettamus vie voiton, jää seksuaalivähemmistöön kuuluva nuori ilman häntä hyödyttävää tietoa. Monessa oppimateriaalissa on samaa sukupuolta olevien seksi vaiettu kuoliaaksi, toki hivin vaara homoseksissä muistetaan useimmiten mainita. Yhdenvertaisuus loistaa poissaolollaan, ja asennemaailma haiskahtaa perin ummehtuneelta. 


Miten hyödyntää puutteellista oppimateriaalia?

Mitä sitten opettajan tulisi tehdä, jos oppimateriaali ei tue opsin velvoitteiden täyttämisessä? Oman materiaalin tuottaminen olisi ideaali ratkaisu, mutta arjen kiireessä se ei ole realistinen eikä tarkoituksenmukainen valinta. Käytettävissä olevan oppimateriaalin kriittinen luenta yhdistettynä järjestöjen materiaalien hyödyntämiseen ovat mielekkäämpiä tapoja puuttua tiedon epäyhdenvertaisuuteen.

Kriittinen luenta tarkoittaa sitä, että opettaja lukee oppimateriaalin sateenkaarevin silmälasein ensin itsenäisesti ja sitten yhdessä oppilaiden kanssa. Luennan tulisi sisältää mahdollisimman monta tarkastelukulmaa. Materiaalin rakenne on tärkeä lähtökohta: Missä kohtaa materiaalia käsitellään sateenkaariteemoja? Tapahtuuko se vain kerran vai läpileikkaavasti? Mitä se kertoo taustalla olevista asenteista? Mistä kertoo se, että sukupuolen moninaisuutta käsitellään seksuaalisuuden yhteydessä? Entä mitä seurauksia sillä on?

Kun sateenkaariteemoja käsitellään, onko tekstin oletuksena, että lukija on hetero cisihminen? Onko teksti sukupuoli- ja heteronormatiivisuudessaan toiseuttava vai vastaako se arvostaen sateenkaarinuorten tarpeisiin? Entä minkälaisia normeja löytyy tekstistä, kuvista, kuvateksteistä tai materiaalin tehtävistä? Usein oppimateriaalin kirjoittajia on monia; vaihteleeko normatiivisuus kirjoittajasta tai aiheesta riippuen? Esitetäänkö sateenkaariteemasta vain yksipuolisia näkökulmia, kuten lääketiede tai seksuaalisuus?

Ehkä kaikkein tärkein huomio koskee sitä, mistä ei puhuta ja mitä ei näytetä. Mikä tieto materiaalista uupuu ja mistä se mahtaa johtua? Pidetäänkö joitain asioita tabuina? Koska tällä hetkellä asiat, jotka mielletään liittyvän samaa sukupuolta olevien seksiin ja turvaseksiin ovat tabuja, tiedot suu- ja anaaliseksistä sekä liukuvoiteen käytöstä nuorten tulee vielä hankkia itse. Opettajan on kuitenkin hyvä tiedostaa, että ei ole olemassa ”homoseksiä” eli seksitapoja, joita vain seksuaalivähemmistöt toteuttavat: tiedoista hyötyvät ihan kaikki.

Kun oppimateriaalin jakama tieto on epäyhdenvertaista, moninaisuus on syytä tehdä näkyväksi muulla tavoin: tietoa tulee etsiä aktiivisesti muualta. Aina asiallisen tiedon lähteelle ei ole helppo löytää, ja kaverilta saadut tiedot eivät välttämättä ole paikkansapitäviä. Opettajan on siis hyvä ohjata tiedon hakua. Järjestötoimijat ovat usein luotettavia toimijoita asiallisen ja ajantasaisen tiedon jakamisessa ja moninaisuuden näkyväksi tekemisessä. Kaiken löytyneen tiedon luotettavuus tulee kuitenkin arvioida kriittisesti, joten medialukutaito on tärkeää.

Nuorille voi antaa myös tehtäväksi ”korjata” oppimateriaalia. Jos yhdessäkään materiaalin kuvassa ei näy samaa sukupuolta olevaa paria tai nuorta, joka ei ole selkeästi tyttö tai poika, mitä muutoksia tulisi tehdä? Jos seurustelua kuvaava teksti on heteronormatiivinen, miten sitä tulisi muokata, jotta se koskettaisi myös sateenkaarinuoria? Jos tekstissä ei puhuta sanallakaan homo-, bi- ja transfobian vaikutuksesta ihmisen hyvinvointiin, mihin kohtaan tämä tulisi lisätä?

Sateenkaariteemoista keskustelu on nuorille tärkeää. Moni nuori on aiheesta valveutunut ja tietää joskus enemmän kuin opettaja. Nuorten kokemuksia ja asiantuntijuutta voi olla mielekästä hyödyntää oppitunneilla, kunhan tiedostaa sen, että vastuuta opettamisesta ei voi siirtää oppilaille. Kaiken keskusteluun ja kokemusten jakamiseen osallistumisen tulee perustua vapaaehtoisuuteen. Nuorten kokemusmaailman myötä sateenkaariteemojen käsittely voi saada uusia tärkeitä ulottuvuuksia. Keskustelut syrjinnästä, identiteettikehityksestä, homo- ja transfobiasta, translain uudistamistarpeista tai vaikkapa kolmannen sukupuolimerkinnän tarpeellisuudesta tuovat tematiikkaan yhteiskunnallisia kytköksiä, joilla on myös suora vaikutus nuorten hyvinvointiin.

Keskustelujen aloittajana voi hyödyntää esimerkiksi Setan ”Tää on kuka mä oon” – sateenkaarinuoret videokokonaisuutta. Siinä sateenkaarinuoret ovat itse äänessä ja kertovat itselleen relevanteista teemoista muille nuorille ja aikuisillekin. Videot ja niihin liittyviä oppimistehtäviä löytyy osoitteesta https://seta.fi/sateenkaaritieto/ammattilaisille/opetusala/videot/.


”Oli ihan jees kävely” – liikunnan riemu normien kahleissa

Liikunta oppiaineena on usean sateenkaarinuoren inhokki. Aika ei myöskään kultaa muistoja, sillä monen vanhemman sateenkaari-ihmisen koulumuistot liittyvät ikäviin kokemuksiin liikuntatunneilta. Ajatus omasta riittämättömyydestä ja liikunnallisesta kyvyttömyydestä on iskostunut mieleen pysyvästi ja vastenmielisyys liikuntaa kohtaan on pysynyt elämässä vakiona.

Näiden kokemusten synnyttäjinä harvoin ovat kuitenkaan liikunnalliset kyvyt vaan tiukat sukupuolinormit, jotka elävät koululiikunnan ja muun urheilun maailmassa vahvoina. Binäärinormi, normeista vahvin, vaatii liikunnan sukupuolittamista tyttöjen ja poikien ryhmiin ja johtaa jopa eri sukupuolille ”sopiviin” liikunnan muotoihin. Tässä häviävät kaikki, mutta väliinputoajiksi jäävät erityisesti muunsukupuoliset sekä transnuoret, joilla juridinen sukupuoli ei vastaa omaksi koettua sukupuolta.

”Koululiikunta oli jaoteltu tyttöjen ja poikien ryhmiin ja se sitten johti siihen, että mä en pystynyt osallistumaan ollenkaan. Sitten mä itsekseni kävin jollain kävelyllä ja kirjoitin urheilupäiväkirjaan, että ’joo, oli ihan jees kävely’. Ei se antanut hirveän positiivista kuvaa liikunnan riemusta. Sitten lukiossa meillä oli sekaryhmät ja mulla oli tosi kivaa siellä sitten kun ei tarvinnut nostaa tätä asiaa esille tai ruveta vänkäämään siitä, että mitäs nyt tehdään ja mihis nyt mennään”.

Armin on nuori transmies, sukupuolen korjausprosessin alussa hän oli yläasteella ja lukiossa. Ryhmien muodostaminen sukupuolen mukaan aiheutti sen, että hän jäi molempien ryhmien ulkopuolelle ja koululiikunta typistyi kävelylenkkeihin. Kun sukupuolittamisesta päästiin lukiossa eroon, avautuivat osallistumisen mahdollisuudet aivan eri tavalla. Nykyiset opsit eivät velvoita jakamaan ryhmiä sukupuolen mukaan, mikä mahdollistaa sukupuolitietoisen ja tasa-arvoisen osallistumisen liikuntatunneille. Binääristi sukupuolitettujen liikuntaryhmien tulisi jo kuulua historiaan.

Sukupuolinormit eivät määritä ainoastaan sitä, että sukupuolia olisi vain kaksi, vaan ne pyrkivät määrittämään myös sitä, minkälaisia tyttöjen ja poikien tulisi olla. ”Oikeanlainen” miehuus liittyy voimaan, vahvuuteen, nopeuteen – kaikki asioita, mitä liikunnassa ja urheilussa arvostetaan. Hien ja testosteronin hajuiset pukukopit kertovat ”oikeasta” miehuudesta, suorituskyvystä ja taidoista urheilussa.

Muunsukupuolinen Syksy kertoo kokemuksistaan yläasteen liikuntatunneilta: ”Tytöt pelasivat eri säännöillä kuin pojat. Esimerkiksi poikien täytyi jalkapalloa pelatessa syöttää ennen kuin ne saa tehdä itse maalin, mutta tytöt saa tehdä ihan itse [syöttämättä] maalin.” Syksylle sukupuolittava ryhmäjaottelu oli haastavaa, koska hän ei mahtunut kumpaankaan ryhmään. Vielä haastavammaksi asian teki eri tasoihin perustuvat vaatimukset binäärin mukaisesti jaetuille ryhmille.

Oli kyse sukupuolivähemmistöistä tai ei, kaikki nuoret eivät mahdu eivätkä edes halua mahtua ahtaisiin sukupuolinormeihin. ”Sinähän punnerrat kuin mummot” -tokaisun kaltaiset arvostelut liikuntatunneilla eivät kuulu nykypäivään. Tokaisun piiloviesti on: jos et ole vahva, et ole poika/mies. Fyysisesti heikot tai hitaat pojat nähdään feminiinisinä, ja feminiiniset pojat mielletään homoiksi – täysin riippumatta heidän seksuaalisesta suuntautumisestaan. Jos jokaisesta liikuntatunnista tulee hetki, jolloin omaa sukupuolta tai seksuaalista suuntautumista arvostamisen sijaan kyseenalaistetaan vähätellen ja mitätöiden, on inho liikuntatunteja ja yleisemminkin liikuntaa kohtaan täysin ymmärrettävää.

Monen saateenkaarinuoren muisto koululiikunnasta ei liikunnanopettajia mairittele.

Kehodysforia haasteena osallistumiselle

Kehonormatiivisuus, jota terveystiedon oppimateriaali usein vahvistaa, on läsnä myös liikuntatunneilla. Keho on se, mikä mahdollistaa liikkeen ja fyysiset suoritukset. Murrosiässä muuttuva kehollisuus on monelle nuorelle arka asia, ja voi viedä aikaa tulla sinuiksi uusien kehonpiirteiden kanssa. Erityisen hankalia kehon muutokset voivat olla muun- ja transsukupuolisille nuorille, kun keho alkaa kehittyä niin sanotusti väärään suuntaan: kun esimerkiksi pojalle tulee kuukautiset ja tytölle partakarvoitusta.

Kehodysforia on termi, joka kuvaa vastenmielisyyttä, vierauden tunnetta tai inhoa oman kehon sukupuolitettuja piirteitä kohtaan. Kun oma keho on häpeän ja kärsimyksen lähde, ja liikunta tuo kehollisuuden vahvasti tietoisuuteen, voi kehodysforiasta kärsivälle nuorelle liikuntatunnille osallistuminen olla mahdotonta. Etenkin sisäliikunnan vähäinen, kehoa paljastava vaatetus ja riski siitä, että joku voisi koskettaa omaa kehoa, ovat usein suuria esteitä ­­­– yhteisten uimatuntien haasteista puhumattakaan.

Kehodysforiasta yläasteella kärsinyt Syksy kertoo kokemuksistaan seuraavasti: ”Kun liikunnanopettaja oli tajunnut, että en pysty oikeesti käymään tunneilla, hän antoi mulle yksin tehtäviä ja ne oli sellaisia tehtäviä, missä mun piti videokuvata itseäni tekemässä joitain liikunta-asioita. Ja mä yritin sitä kyllä, mutta mä en pystynyt siihen, ja mä en varsinkaan olisi pysynyt näyttämään niitä sille opettajalle, koska se tuntu mun mielestä niin ylitsepääsemättömältä jo itse katsoa itseään liikkumassa.” Kun opettaja poisti vaatimuksen videoinnista, Syksy kykeni suorittamaan kaikki tehtävät toivotulla tavalla.

Tilanteet, joissa lapsen tai nuoren pitää riisuutua muiden edessä voivat olla haasteellisia myös intersukupuolista kehollisuutta omaaville oppijoille. On tärkeää luoda sekä rakenteellisesti että sosiaalisesti turvallisia tiloja, jotka suojaavat sellaisten henkilöiden yksityisyyttä, joilla on synnynnäisiä variaatiota sukupuolitetuissa kehonpiirteissä tai joiden keho ei vastaa omaksi koettu sukupuolta. Yksityisyyttä kunnioittavista turvallisista tiloista hyötyvät tosin ihan kaikki oppilaat, mutta sateenkaarinuorille niiden merkitys voi olla korvaamaton.

Vapautus liikunnasta ei saisi ikinä olla vaihtoehto kehodysforiasta kärsivälle nuorelle. Jokaisella nuorella on oikeus osallistua liikuntaan, joten vaihtoehtoisia liikkumisen keinoja tulisi kartoittaa yhdessä lapsen tai nuoren kanssa: mitkä olisivat sellaisia liikkumisen tapoja, jotka eivät lisäisi kehodysforiaa, vaan parhaimmillaan jopa lieventäisivät sitä? Onko olemassa jotain, josta nuori voisi saada ahdistumisen sijaan iloa ja nautintoa?

Sopivien liikuntamuotojen kartoituksessa tulisi antaa mielikuvitukselle tilaa ja laajentaa lajivalikoimaa sellaisten lajien suuntaan, joissa sukupuoli ei ole määrittävä tekijä ja joissa huomion liikunnassa voi viedä jokin muu asia kuin keho. Voisiko ilo liikuntaan löytyä vaikkapa parkourista, keppihevosratsastuksesta tai frisbeegolfista? Roller derby on tunnettu siitä, että sen parissa puretaan sukupuoli-, hetero- ja kehonormatiivisuutta. Sen arvopohjasta sekä toimintaperiaatteista voisi koululiikunta sekä muutkin liikunta-alan toimijat ottaa oppia.


Koululiikunnan merkitys

Viimeisin Kouluterveyskysely toi esiin tiedon siitä, että liikunnan harrastaminen vapaa-aikana on sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvilla nuorilla harvinaisempaa kuin muilla nuorilla. Tämän tiedon ei tulisi herättää ainoastaan vapaa-ajan toimijoita pohtimaan oman toimintansa yhdenvertaisuutta, vaan se lisää myös tarvetta koululiikunnan kehittämisestä kaikille turvalliseksi ja mielekkääksi. Kun liikunnan ja urheilun harrastemaailma ei ole vielä valmis antamaan yhdenvertaisia mahdollisuuksia sateenkaarinuorille, tulisi koulun puolella pistää siihen panoksia kunnolla.

Jokainen opettaja voi hankkia itselleen tietoa sateenkaarinuorista, sukupuoliristiriidasta ja kehodysforiasta vaikkapa Setan Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen sivuilta. Jokainen opettaja voi kuunnella nuoria heidän kokemuksiaan ja itsemäärittelyään kunnioittaen – ja ottaa tarpeet todesta. Jokaisen nuoren oikeus on saada omalle kehitykselle ja terveydelle relevanttia tietoa ja harrastaa liikuntaa turvallisessa ilmapiirissä. Liikunnan- ja terveystiedon opettajat ovat alansa ammattilaisia ja kaikki tämä on mahdollista toteuttaa, kunhan tunnistetaan, että sateenkaareva moninaisuus on läsnä kaikkialla siellä missä nuoria on. Oletukset ja normatiiviset ajatukset kaikkien oppilaiden heteroudesta ja cissukupuolisuudesta kuuluvat romukoppaan: jos oletat, oleta moninaisuus.

Kirjoittaja Marita Karvinen toimii Seta ry:ssä koulutusasiantuntijana.

(Nuorten sitaatit artikkelissa ovat videoista ”Tää on kuka mä oon” – Sateenkaari koulussa sekä ”Tää on kuka mä oon” –  kokemuksia koululiikunnasta, jotka löytyvät SetaFinland YouTube-kanavalta.)

Hyvin toteutettu koululiikunta kannustaa liikkumiseen vapaa-ajalla.