Liikunnan ja terveystiedon opettaja, tuo pirteyden perikuva, painaa menemään rohkeasti vastaantulijoita silmiin katsoen ja lämmin, empaattinen hymy huulillaan läpi käytävillä maleksivien teinilaumojen. Hän pysähtyy kuuntelemaan eläytyen jokaista avun tarvitsijaa ja tarttuu intoa puhkuen kaikkiin tilaisuuksiin järjestää oppilaille ja kollegoille jotakin sosiaalista kivaa, kouluviihtyvyyttä lisäävää toimintaa.

Tuon stereotyyppisen mielikuvan mukaan liikunnan ja terveystiedon opettaja on todellinen sosiaalisten taitojen einstein ja sosiaalisuuden täydellinen ilmentymä.

Mutta entäs jos oikeasti tekisi mieli mennä pitkin seinän viertä, välttää silmiin katsomista? Kiertää välitunnilla meluisat teinit ja kollegoiden kahvipöydät kaukaa? Viettää tunnin jälkeen hetki hiljaisuudessa, omassa rauhassa? Entäs jos oppilaiden murheita ei jaksaisi kuunnella, eikä opettajien tyhy-päiväänkään osallistua?

Pitääkö opettajan olla sosiaalinen ja hallita sosiaaliset taidot mennen tullen? Onko väärällä alalla, jos tuntee itsensä ujoksi ja hiljaiseksi, eikä aina löydä oikeita sanoja haastavissa kohtaamisissa?

Usein sosiaaliset taidot sekoitetaan sosiaalisuuteen. Liisa Keltikangas-Järvinen on määritellyt sosiaalisuuden synnynnäiseksi temperamenttipiirteeksi, haluksi olla toisten ihmisten kanssa. Sosiaaliset taidot puolestaan ovat opittuja taitoja, kykyä olla vuorovaikutuksessa toisten kanssa, selviytyä sosiaalisista tilanteista.

Sosiaaliset taidot ja sosiaalisuus eivät välttämättä kulje millään tavalla käsi kädessä. Illanistujaisten keskipiste, opettajanhuoneen ilopilleri, voi olla kykenemätön huomioimaan toisten tunteita ja mielipiteitä. Taitava, empaattinen keskustelija ei välttämättä halua viettää aikaansa ihmisten seurassa.

On selvää, että opettajan työ vaatii jonkinasteista sosiaalisuutta: ihmisten seuraa ei voi välttää, joten on etua siitä, että pitää ihmisistä ainakin jollakin tasolla. Yltiösosiaalinen ei kuitenkaan tarvitse olla. Olisi ihanteellista, jos kouluissa olisi mahdollisuus halutessaan vetäytyä hetkeksi hiljaisuuteen lataamaan akkuja seuraavaa tuntia ja sosiaalista tilannetta varten.

Sosiaalisia taitoja sen sijaan tarvitaan, jotta työ sujuu. Tärkein taito lienee kuuntelun taito. Omassa tutkimuksessani havaitsin, että oppilaan vuorovaikutusaloitteiden sivuuttaminen johtaa liikuntatunnilla usein sivuutetun oppilaan häiriökäyttäytymiseen. Sen sijaan oppilaan tarpeiden kuuleminen tukee haastavankin oppilaan osallistumista tavoitteenmukaiseen toimintaan.

Arjen kiireessä ja suurten oppilasryhmien kanssa yksittäisten oppilaiden kuuntelu on usein yllättävän haastavaa. Pitää saada hommat käyntiin, tunti pyörimään. Opettajalla ei ole loputtomasti aikaa yksittäiselle oppilaalle, vaikka kohtaamisen tarpeen tunnistaisikin.

Siksi on äärimmäisen tärkeää, että jokaisessa kouluissa olosuhteet saadaan kuntoon: oppilasryhmät riittävän pieniksi ja liikunta- ja luokkatilat riittävän suuriksi, jotta tehtäviä pystyy eriyttämään tarkoituksenmukaisesti. Vain siten opettajalla on mahdollisuus oppilaiden aitoon kohtaamiseen ja jokaisen nuoren asian kuulemiseen.

Terhi Huovinen
päätoimittaja
LIITO-lehti

Lue koko lehti jäsensivuilta.