LIITO 1/21: Kokemuksia oppiainerajat ylittävästä opetuksesta ja keskusteluja arkiluovuudesta

23.2.2021

Teksti: Helena ja Heikki Huuhka
Kuvat: Helena Huuhka ja Marja Meurman

Monitieteisyys ja laaja-alaisuus haastaa lukion opettajat ajattelemaan isosti. Miten tätä haastetta on pyritty toteuttamaan opetuksessa? Keräsimme kokemuksia oppiainerajat ylittävästä tiimijaksosta sekä haastattelimme lisäksi opiskelijoita ja opettajia luovuudesta ilmiönä.

Keskusteluihin ns. arkiluovuudesta (lähinnä kahvipöydissä) nostettiin mm. seuraavia aiheita: mitä luovuus on ja miten luovuus ilmenee opetettavassa oppiaineessa. Pohdimme yhdessä myös arviointia ja sitä, miten luovuus voidaan ottaa huomioon opetuksessa.

Uusi LOPS: monitieteisyys ja luovuus

Lukioissa toimeenpannaan uusi opetussuunnitelma syksyllä 2021. Vanhat oppiainerajat ylittävät aihekokonaisuudet on uusittu tuoreilla näkökulmilla. Uusia laaja-alaisen osaamisen osa-alueita on sovellettu käytännön tasolle ja konkretisoitu eri oppiaineiden osalta jälleen kerran kaupunkien aineryhmäpalavereissa.

Monitieteisyyttä tiimijaksossa

Vaikka lukio-opettajat ovat taas uuden edessä, monitieteisyyden nostaminen oppimisprosessiin on tuskin yllätys. Oppiainerajat ylittävät tehtävät esimerkiksi ylioppilaskirjoituksissa ovat värittäneet opetusta jo vuosia. Lisäksi monitieteisyyttä on konkretisoitu opetuksessa mm. lukioiden tiimijaksoissa, joissa yhtenä oleellisena tavoitteena on ryhmätyötaitojen parantaminen.

Kuopion lukioissa on toteutettu tätä oppiainerajat ylittävää opetusta eri tavoin lukiokohtaisesti yhdistämällä samaan jaksoon eri aineita. Toisissa kouluissa on yhdistetty kaksi ainetta: esim. terveystieto ja liikunta tai esimerkiksi musiikki ja psykologia. Neljän aineen yhdistelmiäkin on toteutettu mm. Klassillisessa lukiossa terveystiedon, yhteiskuntaopin, äidinkielen, opinto-ohjauksen ja tieto- ja viestintätekniikan kombinaatiolla. Tässä em. jaksossa kaikki ensimmäisen vuoden opiskelijat jaettiin oman ryhmänsä sisällä vielä 4-5 hengen ryhmiin, ’tiimeihin’, joissa opiskeltiin koko jakson ajan. Tunneille laadittiin oppiainerajat ylittäviä viikkotehtäviä (esim. oppimispelin rakentaminen, tulevaisuuden uutislähetyksen tuottaminen ja terveyskampanjan laatiminen), joita ryhmän opettaja sitten arvioi etukäteen laadituilla kriteereillä. Jaksoon sovitettiin vielä uusia ja innostavia ryhmätöitä kuten pakohuonepeli (osittain digitaalisesti) sekä hyvinvointipäivä rastiradan muodossa. Jakson lopussa osallistuttiin vielä innovaatioviikkoon, jossa tehtiin tiivistä yhteistyötä paikallisen Pohjois-Savon Business Centerin kanssa. Tällä viikolla tutustuttiin luentojen ja työpajojen avulla tulevaisuuden työhön ja työstettiin luovia ideoita viikkotehtäväkilpailulla mm. oman yrityksen perustamiseen.

Tiimijakso oli suurimmaksi osaksi jotain muuta kuin perinteistä aineopetusta. Toki muutama oppitunti opiskeltiin myös puhtaasti opettajan omaa oppiainetta, esim. terveystietoa. Opiskelija sai jaksoarvioinnin kaikista neljästä oppiaineesta jakson lopussa. Osa arvioinnista muodostui oman tiimin viikkotehtävistä (esim. 40 %) ja osa oppiaineen omista henkilökohtaisista yksilötehtävistä tai kokeista (esim. 60 %). Näin pyrittiin siihen, että jokainen opiskelija saa numeronsa tekemänsä työn perusteella, vaikka viikkotehtävistä kaikki tiimiläiset saivat saman pistemäärän tai arvosanan.

Tällaisen monitieteisen jakson suunnitteluprosessi vie aikaa (ja energiaa). Suunnitteluun kuluu helpostikin muutamasta kuukaudesta puoleen vuoteen vaikka edellisten vuosien käytänteitä ja valmiita tehtäviä käytettäisiin hyödyksi. Toimivien tehtävien laatiminen ja ohjeistus tunnille viikkotehtäväksi sekä monipuolisten arviointikriteerien laatiminen on sekin haastavaa. Ehkä työläin osa suunnitteluprosessia on aikatauluttaminen. Uudet ja erilaiset työtavat sekä opiskelijoiden ryhmäytyminen ovat aina ajankäytön näkökulmasta yllätys. Kurssimuotoiseen lukio-opiskeluun valmistautuneille nuorille pitäisi tässäkin tilanteessa antaa sopivasti haastetta ja toisaalta kiireettömyyttä sekä motivoida ryhmätyöhön. Aina se ei ole ollut helppoa. Ei ole ollut helppoa opiskelijoille, muttei myöskään meille opettajille. Palapelin kokoamiseen, tiimityöhön, tarvitaan kaikkia osallistujia tasapuolisesti vaikka jokaiselle opettajalle löytyisikin omalta vahvuusalueelta palanen työstettäväksi.

Kollegiaalinen yhteistyö avaa kuitenkin ikkunan toisen aineen opetussuunnitelman tavoitteisiin ja keskeisiin sisältöihin. Yhteistyö antaa myös perspektiiviä opetusmenetelmiin ja pakottaa priorisoimaan oman kurssin opetettavia aihealueita aivan uudella ja erityisellä tavalla. Tulevaisuuden uuden opetussuunnitelman opintojaksoissa voidaan kurkistaa ainakin lyhyesti kahden aineen samoja sisältöjä käsitteleviin aihealueisiin. Esimerkiksi terveystiedon ja filosofian eettiset pohdinnat voisivat luoda mahdollisuuden esseen kirjoittamisen harjoituttamiselle. Urheilulukion valmentajat puolestaan ovat olleet kiinnostuneita fysiikan osa-alueiden hyödyntämisestä tekniikka- ja taitoharjoittelussa (esim. heittolajien ja lähtökulmien ja -nopeuksien laskeminen). Mahdollisuudet ovat monet. Tällaiset yhdistelmät voi poikia motivoivia työtapoja tunneille ja herättää monitieteisyyden lähteille. Näissä kokeiluissa on mahdollisuus myös yhteisopettajuudelle, jota sitäkin on jo kokeiltu monissa kouluissa onnistuneesti.

Ohjattua oivaltamista

Uuden luomiseen tarvitaan luovuutta

Entä tuo laaja-alaisen osaamisen yhden osa-alueen jälkimmäinen osa – luovuus. Miksi ja mihin luovuutta tarvitaan oppimisessa? Luovuus on kulkenut mukana koulutyössä, arvioinnissakin, koristanut opetussuunnitelmia enemmänkin sivulauseissa ja ikään kuin rivien välissä. Luovuus, niin hienolta ja tärkeältä kuin se voi kuulostaakin tavoitteissa, on vaikeasti määriteltävissä oleva termi ja monitahoinen ilmiö.

Opettajat, jos ketkä, tämän tietävät: oppiminen on prosessi. Tuttuja tiedonkäsittelyn portaitakin (monessa terveystiedon oppikirjassakin sovellettu Bloomin taksonomia) noustaan lopulta ’luomisen’ tasolle. Moni on huomannut, että nämä portaat on ilmaistu verbeinä eli ’tekemisenä’. Pelkästään ajattelu aiheesta ei ole vielä luomista. Jotain uutta tuotetaan – tiedonkäsittelyn tuotteena voi syntyä jotain omaperäistä, joskus jopa jotain yllättävää. Tähän uuden luomiseen tarvitaan siis luovuutta.

On väitetty, etteivät kaikki lukiolaiset kuitenkaan koskaan yllä tuolle vaativalle ’luomistasolle’ tiedonkäsittelyssään, vaikka siihen pyrkisivätkin. Näin hieman yli parinkymmenen opetusvuoden jälkeen mieleen juolahtaa kysymys, tarvitseeko kaikkien edes yltää? Luovuuden hyödyntäminen oppimisprosessissa nähdään kuitenkin tärkeänä. Parhaimmillaanhan luovuutta voidaan käyttää voimavarana. Voimavaroja tuskin kenelläkään lukiolaisella on liikaa. Luovuuden vaatiminen oppimisessa on kuitenkin turhaa. Enemmänkin opettajan tehtävänä on antaa luovuuden kasvulle ja kukkimiselle mahdollisuus.

Kiireettömyys mahdollistaa luovuutta

Luova tulevaisuus

Koulutus ja työelämä peräänkuuluttaa sekin luovuutta. Moniammatilliseen ja kollektiiviseen tiimiälyyn suuntaudutaan yhä enemmän tulevaisuuden korkeakouluopinnoissa ja töissä. Esimerkiksi Aalto -yliopiston tiedekunnat tekevät yhteistyötä poikkitieteellisesti ja yrityksissä työskennellään vahvasti jo nyt eri tieteenalojen rajapinnoilla. Tiimityöskentelyssä pyritään tilanteeseen, jossa tuotos on innovatiivinen ja ’enemmän kuin osiensa summa’. Eri ammattikunnat joutuvat tekemään enenevissä määrin yhteistyötä. Uusien ajatusten ja näkökulmien yhteentörmäyksistä voi parhaimmillaan syntyä luovia ratkaisuja. Luovuuden korostamisella opetuksessa pyritään varmastikin valmistamaan nuoria aikuisia tulevaisuuden ennalta arvaamattomiin yhteiskunnallisiin haasteisiin.

Ilman psykologian tieteenalan määritelmiä, arkiluovuutta on varmasti meillä kaikilla. Luovuuttahan voi syntyä ihmisessä osittain myös tiedostamatta, ilman sen enempää siihen pyrkimättä. Aivan kuten tietyt persoonallisuuden osa-alueet tai älykkyys, luovuuden esiintyminen ihmisen toiminnoissa pohjautuu osittain synnynnäisiin asioihin, osittain ympäristön vaikutukseen, kokemuksiin elämänkulussa.

Kahvipöytäkeskusteluja arkiluovuudesta

Keskusteluissa ilmeni, että luovuus on opettajien mielestä jotain omaperäistä ja innovatiivista. Luovuus voi myös vapauttaa johonkin uuteen perinteisistä ratkaisuista poikkeavaan.  Luovuutta on varmasti jokaisen arjen erilaisissa elämäntilanteissa niin vapaa-ajan toimissa kuin koulussakin. Matemaattisten aineiden opettajan mielestä samaan ratkaisuun voi päästä hyvinkin erilaisia reittejä pitkin, aivan kuten suunnistustunnilla seuraavalle rastillekin.  Eräs opettaja toi esille mielipiteen, jonka mukaan luovuutta ei ole esimerkiksi se, että opiskelija valitsee yhden opettajan antamista vaihtoehdoista. Luovaan lopputulokseen tai tuotokseen pääsemiseksi on käytetty omia ratkaisuja, kuljettu sitä vähemmän käytettyä polkua.

Ohjattua oivaltamista

Opiskelijoiden kanssa välituntipalavereissa esiin nousivat ensimmäiseksi kokemukset taito- ja taideaineiden kursseilta. Jotkut olivat kokeneet sen kuuluisan flow tilan tanssitunnilla ja uskaltautuneet kokeilemaan uutta ilmaisua. Pelikentällä valmentaja oli rohkaissut uusiin ratkaisuihin, ’out of the box’ toimintatapaan. Kuvailtiin esim. tilannekohtaista soveltamista laskettelurinteessä ja kehonhallintaharjoituksissa. Luovuutta voi esiintyä myös esimerkiksi parkour tunnilla; ei pelkästään esteen tai telineen ylitystä keinolla millä hyvänsä, vaan ehkä myös telineen käyttöä aivan uudella tavalla. Opettajan näkökulmasta tässä on jotain tuttua. ’Ohjattua oivaltamista’! Kuinka moni meistä muistaakaan miettineensä sitä jo Liikunnan opiskeluaikoina tuntisuunnitelmia rustatessaan!

Välituntiliikuntaa, jossa kisataan pallon liikenopeudesta

Mikä sitten tappaa luovuuden?

Opettajien mielestä ainakin turvattomuus, kiire ja liika arviointi vähentää luovuutta. Monesti murrosiän myrskyissä kolhimana nuori näkee kyllä luovuutta toisissa mutta ei itsessään. Terveysosaamiseenkin liitetty itsetunnon kehittyminen vaatii aikaa, hyviä kokemuksia, luottamusta ja sen pohjalta kypsyvää rohkeutta. Harva nuori uskaltaa tuoda luovia ratkaisuja esimerkiksi oppitunnilla, jos olo turvaton. Kiire aikaansaa tunnetusti stressiä – rentoutunut mieli puolestaan poikii ideoita. Vaikka luovaa laiskuutta on vaikea sisällyttää lukio-opintoihin, olisi tunnille loihdittava myös kiireettömyyttä. Helpommin sanottu kuin tehty. Viimeinen opettajien mainitsema haaste on arviointi. Painetta ja ahdistusta aiheuttaa varmasti tilanne, jossa opiskelija aina tunnille mennessään kokee olevansa prosentti, piste tai numero.  Eräs eläkkeellä oleva äidinkielen opettaja herättelikin kysymällä: olemmeko edes oikeutettuja arvioimaan luovuutta?

Luovuuden arvioinnista: miten ja miksi?

Miten luovuutta voitaisiin arvioida rakentavasti, ilman että siitä tulee painotaakka? Jumiutuneista ajatusmalleista tai käytänteistä vapautuminen ei ole helppoa meille opettajillekaan. On perinteisesti pisteytetty kunto- ja taitotestejä. On laadittu kriteerejä. On ohjattu tiukasti esim. terveystiedon arvioinnissakin kriteeripohjaisuuteen. Arvioinnissa opiskelijan oikeusturva-asiakin on otettava huomioon. Miten kahden erilaisen ihmisen erilaisia luovia ratkaisuja voi arvioida mitenkään yhdenmukaisesti tai luotettavasti?

Milloin esimerkiksi luova teksti on sitä oivallusta, ylioppilaskirjoituksissa pisteitä tuova ’lisäansio’? Millaiset kriteerit vuosikymmeniä opettanut konkariopettaja laatisi luovuudelle verrattuna vastavalmistuneeseen ja kokemattomaan opettajaan? Ja vielä opiskelijan näkökulmasta: nuori voi keksiä itselleen aivan uuden ratkaisun ja tuntea olevansa tällöin luova. Toisaalta opettaja arvioidessaan tuotosta tai toimintaa voi olla kohdannut kyseisen ’keksinnön’ jo lukemattomia kertoja. Miten voisimme siis opettajina ohjata opiskelijoita esim. itsearvioimaan omaa luovuuttaan? Selkeiden kriteerien laatiminen luovuudelle lienee mahdotonta. Jos kouluarvosanoilla tai pisteillä ei pystytä luovuutta arvioimaan niin miten sitten sanoittaa luovuutta? Aivan kuten ’parhaansa yrittäminen’, luovuuden arvioiminen jäänee jokaisen opettajan yksilöllisen tulkinnan varaan.

Arviointi ja palautteen antaminen tavoitteenmukaisesta toiminnasta on meille monelle opettajalle se työläin osa arkityötä. Niissä tapauksissa, joissa havaitsemme luovuutta, voisimme ainakin ilolla antaa sitä positiivista palautetta. Eräs opettaja totesikin viisaudella: arviointi voisi tässä kohtaa olla myös ’arvon antamista’ nuorelle.

Tiimijaksossa yhdistettiin oppiaineita – tässä pelataan peliä äidinkielen termeillä

Luo luovuudelle mahdollisuus

Tärkeämpää kuin arvioiminen on kuitenkin aikaansaada toimintaedellytykset yksittäisen opiskelijan tai jopa ryhmän luoville ratkaisuille. Moni pyrkii rauhoittamaan kiirettä esimerkiksi priorisoimalla opetettavia asioita.  Olisi hyvä omata ketteryyttä opetusmenetelmissä sekä luoda hyväksyvää ja avointa ilmapiiriä. Epäonnistumisen pelko vähenee. Leikkimäinen ja kekseliäs kokeilu luo alustan luovuuden vapautumiseen. Jos oppitunnilla pystyy heittäytymään, joskus jopa hulluttelemaan, on varmasti onnistuttu rakentamaan kasvualusta luovuudelle. Luovuuden lisääntyessä voi saada opiskelijat tuntemaan itsensä hyväksytyksi.

Lempeyttä

Oppimisprosessi on pitkä ja lainehtiva matka. Se vaatii nuorelta rohkeutta ja henkistä kasvua. Luovuuden lisääntyminen ja sen hyväksikäyttö koulutyössä tuo nuorille hyvinvointia.  Se rikastuttaa mielikuvitusta ja vahvistaa nuorelle tärkeää voimavaraa - itsetuntemusta. Opettamisessa on osattava lempeästi ohjata ja tukea nuorta valinnoissa. Siihen työhön meidät opettajat on koulutettu ja siihen toivottavasti työ meitä myös ohjaa.

Opettavaisinta tämän tekstin kirjoittamisessa on ollut luovuudesta keskustelu kollegojen kanssa. Totesimme, että monilla oli lukemattomia esimerkkejä luovista ratkaisuista opetustyössä. Kevyt kahvipöytäkeskustelu luovuudesta tuo varmasti uusia ajatuksia ja ehkä mahdollisuuksiakin uusiin kokeiluihin, vaikka ei aina oppiainerajat ylittäviin projekteihin jaksaisikaan tempautua. Luovuudesta keskustelua suosittelemme lämpimästi kaikille. Olo voi olla kuin valaistuneella!

’Luovuuden lähteillä’ keskustelua opettajien kanssa ohjasivat ja ajatuksia talteen poimivat Helena ja Heikki Huuhka. Helena on toiminut Kuopion klassillisen lukion liikunnan ja terveystiedon opettajana pari vuosikymmentä, Heikki puolestaan Liikunnan ja terveystiedon opettajana, opinto-ohjaajana ja apulaisrehtorina Kuopion taidelukio Lumitissa.