LIITO 4/25: Yksin ryhmässä – miten tunnistaa ja ehkäistä yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta

Teksti: Pia Kola-Torvinen & Tanja Väänänen
Kuvat: Osallistujien Suomi
 

Tiesitkö, että jo antiikin Kreikassa kansalaiset saattoivat äänestää toistensa karkottamisesta – ei rikoksen vuoksi, vaan siksi, että joku saatettiin kokea uhkana demokratialle?

Tätä käytäntöä kutsuttiin ostrakismiksi, ja se oli Ateenan kansanvallan erikoinen muoto. Kansalaiset raaputtivat epäillyn nimen saviruukun sirpaleeseen, ostrakoniin, ja jos nimiä kertyi tarpeeksi, henkilö karkotettiin kaupungista kymmeneksi vuodeksi. Hän ei menettänyt omaisuuttaan tai kansalaisuuttaan – vain läsnäolonsa.

Mutta mitä tapahtuu, kun ostrakismi siirtyy oppitunneille tai koulun käytäville? Kun ryhmä päättää, kuka ei kuulu joukkoon – ei saviruukun sirpaleilla, vaan hiljaisuudella, vältetyillä katseilla, sivuuttamalla tai ryhmästä pois jättämisellä?

Yksinäisyys ja ostrakismi eivät aina näy päällepäin, mutta ne tuntuvat syvästi. Ulkopuolelle jäävä oppilas kantaa mukanaan kokemusta siitä, ettei kuulu – ettei ole tärkeä. Koulu yhteisönä voi toimia tärkeänä ennaltaehkäisevänä ympäristönä, jossa voidaan vähentää yksinäisyyden riskiä ja tukea nuorten hyvinvointia. Myös liikunnan ja terveystiedon oppitunneilla voidaan tarjota konkreettisia keinoja yksinäisyyden ennaltaehkäisyyn.

Mitä yksinäisyys ja ostrakismi on?

Yksinäisyys on viime aikoina nostettu useastakin syystä esille ja on tärkeää tunnistaa mitä yksinäisyys ja ostrakismi on. Erityisesti koronapandemian aikana ja jälkeen huomattiin, miltä yksinäisyys näyttäytyy yksilöiden elämässä. Yksinäisyydellä on monenlaisia vaikutuksia niin yksilön henkiseen kuin fyysiseen terveyteen. Yksinäisyys on eri asia kuin yksin oleminen. Yksinäisyys tuntuu pahalta ja on negatiivinen psyykkinen olotila, jossa ihminen kokee ahdistusta joko puuttuvista ihmissuhteista tai ihmissuhteiden laadusta.  Yksinäisyys voidaan jakaa sosiaaliseen ja emotionaaliseen yksinäisyyteen. Sosiaalinen yksinäisyys syntyy verkostojen puutteesta ja emotionaalinen yksinäisyys läheisten ja tärkeiden ihmissuhteiden vajeesta.

Ostrakismi on monelle meistä vaikea käsite, mutta käytännössä se tarkoittaa tahallista tai tahatonta sulkemista ulkopuoliseksi ja tekemistä näkymättömäksi, kuulumattomaksi tai merkityksettömäksi. Ostrakismi voi olla yksilön toteuttamaa tai ryhmässä tapahtuvaa ja se voi kohdistua yksilöön tai ryhmään.  Ostrakismi voi ilmetä esimerkiksi ryhmistä ja vuorovaikutustilanteista ulkopuolelle jättämisenä, katseen tai keskusteluyritysten sivuuttamisena, selän kääntämisenä, tervehtimättä jättämisenä tai fyysisenä eristämisenä.

Digitaalisissa ympäristöissä ostrakismi voi ilmetä esimerkiksi siten, että henkilön viesteihin, puheluihin tai julkaisuihin sosiaalisessa mediassa ei vastata tai reagoida, tai henkilö suljetaan sosiaalisen median ryhmien ulkopuolelle. Sosiaalisista tilanteista ja ryhmistä ulossulkeminen on sosiaalista kipua tuottavaa, tahatonta tai tahallista väkivaltaa ja se vaatii kouluyhteisöltä herkkyyttä, tietoisuutta ja aktiivista puuttumista.

Yhteenkuuluvuus on yksi ihmisen perustarpeista

Yhteenkuuluvuus on yksi ihmisen perustarpeista, ja sen täyttyminen tukee motivaatiota, oppimista ja psykologista hyvinvointia. Kun oppilas kokee olevansa osa yhteisöä, tulevansa hyväksytyksi ja arvostetuksi, hän toimii mielekkäämmin ja sitoutuneemmin. Yksinäisyys puolestaan voi heikentää motivaatiota ja hyvinvointia, sillä se viestii tarpeen täyttymättä jäämisestä. Yksinäisyyden kokemus ei ole vain sosiaalinen tila, vaan se voi vaikuttaa syvästi siihen, miten oppilas suhtautuu itseensä, toisiin ja omaan toimintaansa. Siksi yhteisöllisyyden tukeminen on keskeistä kaikissa ympäristöissä, joissa pyritään edistämään oppimista, kasvua ja osallisuutta.

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita (2014) uudistettaessa tarkasteltiin koululiikunnan luonnetta ja tehtävää erityisesti oppilaiden sisäisen motivaation näkökulmasta. Liikunnan osuutta valmistellut työryhmä korosti, että myönteisten kokemusten ja pätevyydentunteen vahvistaminen ovat keskeisiä tekijöitä elinikäisen liikunnan harrastamisen edistämisessä. Erilaiset liikuntatehtävät, -muodot ja -lajit toimivat opetuksen välineinä, joiden avulla voidaan tukea näitä tavoitteita.

Opetussuunnitelman perusteiden liikunnan taustalla vaikuttaa Deci & Ryanin itseohjautuvuusteoria, jonka mukaan yhteenkuuluvuus on yksi kolmesta psykologisesta perustarpeesta, yhdessä autonomian ja pätevyyden kanssa. Kun nämä tarpeet täyttyvät, ne vahvistavat sisäistä motivaatiota ja tukevat oppimista sekä hyvinvointia. Yhteenkuuluvuuden tunne – kokemus siitä, että kuuluu joukkoon ja on merkityksellinen osa yhteisöä – ei ole vain emotionaalisesti tärkeä, vaan se vaikuttaa suoraan siihen, kuinka mielekkääksi oppilaat kokevat toimintansa. Teorian mukaan merkityksellisyys syntyy, kun toiminta vastaa yksilön arvoja ja tarpeita, ja yhteisöllisyys on keskeinen osa tätä kokemusta.

Yhteisöllisyys on hyvin lähellä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Yhteenkuuluvuus on henkilökohtainen tunne, kun taas yhteisöllisyys on yhteisön jäsenten välistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä. Yhteisöllisyys on laajempi käsite kuin yhteenkuuluvuus ja se sisältää yhteisön rakenteet, normit ja käytännöt, jotka edistävät jäsenten välistä yhteenkuuluvuutta ja yhteistyötä. Yhteisöllisyys vahvistaa sosiaalisia siteitä, korostaa jäsenten välistä keskinäistä tukea ja yhteisten tavoitteiden saavuttamista.

Osallisuus liittyy myös yhteisöllisyyteen. Osallisuudella tarkoitetaan tunnetta ja kokemusta siitä, että kuuluu johonkin yhteisöön tai ryhmään ja kokee voivansa vaikuttaa ryhmän toimintaan tai päätöksentekoon sekä kokee itsensä merkitykselliseksi ja tasavertaiseksi jäseneksi. Tunne osallisuudesta lisää oppilaan motivaatiota ja sitoutumista yhteisiin tavoitteisiin.

Liikunta-aktiivisuudella yhteyttä yksinäisyyden kokemuksiin

LIITU –tutkimuksen (2024) mukaan yksinäisyys koskettaa merkittävää osaa 11–20-vuotiaista lapsista, nuorista ja nuorista aikuisista: noin joka kuudes kokee yksinäisyyttä usein. Sukupuolten välillä on selvä ero – tytöt ja nuoret naiset raportoivat yksinäisyyttä lähes kaksi kertaa useammin kuin pojat ja nuoret miehet (21 % vs. 11 %). Yksinäisyyden kokemukset lisääntyvät iän myötä, erityisesti siirtymävaiheessa alakoulusta yläkouluun. Esimerkiksi 11-vuotiaista yksinäisyyttä koki usein 11 %, kun taas 13-vuotiaista osuus nousi 17 prosenttiin ja 15-vuotiaista jo 19 prosenttiin. Lukiolaisista (16–20-vuotiaat) yksinäisyyttä koki usein edelleen 19 %.

Liikunta-aktiivisuus näyttäisi olevan yhteydessä yksinäisyyden kokemuksiin. Päivittäin liikkuvista nuorista vain 12 % koki yksinäisyyttä usein, kun taas vähän liikkuvien ryhmässä osuus nousi jopa 27 prosenttiin. Harvoin liikkuvien keskuudessa yksinäisyyttä koki 20 %, mikä oli selvästi vähemmän kuin vähän liikkuvilla, mutta enemmän kuin paljon liikkuvilla (14 %). Tulokset viittaavat siihen, että säännöllinen liikunta voi toimia suojaavana tekijänä yksinäisyyden kokemuksia vastaan.

Tutkimukset osoittavat, että yksinäisyys nuoruudessa ei ole kaikille pysyvä tila, mutta osalle nuorista se voi muodostua pitkäkestoiseksi ja haitalliseksi kokemukseksi. Nuoruudessa merkityksellisten ihmissuhteiden rakentaminen on keskeinen osa kehitystä. Tässä elämänvaiheessa vertaissuhteet korostuvat, ja kaveripiirin merkitys kasvaa. Siksi yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden kokemukset voivat olla erityisen kipeitä – ne osuvat suoraan nuoren tarpeeseen tulla hyväksytyksi, kuulua joukkoon ja rakentaa omaa identiteettiään osana yhteisöä.  Yksinäisyyden ja ostrakismin – eli ryhmästä ulossulkemisen taustalla vaikuttavat temperamenttipiirteet, sukupuoli, vanhempien koulutustaso sekä nuoren kokema tuki vanhemmilta ja opettajilta. Säännöllinen liikunta, hyvät sosiaaliset taidot ja vahva itsetunto voivat toimia suojaavina tekijöinä.

Tytöt kertovat kokevansa yksinäisyyttä poikia enemmän

Kouluterveyskyselyn mukaan yksinäisyyttä melko usein tai jatkuvasti kokeneiden nuorten osuus on kasvanut vuodesta 2017 vuoteen 2021 ja on sen jälkeen kääntynyt laskuun, erityisesti tytöillä. Vielä ei olla kuitenkaan päästy vuoden 2017 tasolle. Osaltaan aikaisempien vuosien yksinäisyyden kasvuun voi vaikuttaa koronavuodet, mutta onneksi positiivista kehitystä on ollut viime vuosina näkyvissä. Yksinäisyyden kokemukset ovat yleisempiä tyttöjen kuin poikien keskuudessa ja nuoret ovat raportoineet alakouluikäisiä lapsia enemmän yksinäisyyden kokemuksia. Vuonna 2025 melko usein tai jatkuvasti yksinäiseksi koki itsensä perusopetuksen 8. ja 9. luokan tytöistä 18 prosenttia, lukioiden tytöistä 15 prosenttia ja ammatillisten oppilaitosten tytöistä 19 prosenttia. Vastaavan ikäisistä pojista näin koki alle joka kymmenes (7‒8 %). Perusopetuksen 4. ja 5. luokan oppilaista tytöistä kuusi prosenttia ja pojista kolme prosenttia tunsi itsensä usein yksinäiseksi.

Kouluterveyskyselyn mukaan myönteistä kehitystä on tapahtunut myös oppilaiden ja opettajien välisissä suhteissa: oppilaat ja opiskelijat kokevat aiempaa useammin, että opettajat ovat kiinnostuneita heidän kuulumisistaan.  Silti vain noin puolet oppilaista ajattelee, että voi puhua opettajalle mieltä painavista asioista. Opettajan ja oppilaan tai opiskelijan välinen luottamuksellinen vuorovaikutussuhde on merkittävä oppimisen, hyvinvoinnin ja yhteisön ilmapiirin kannalta.

Yhteisöllinen opiskeluhuolto tukemassa koulun yhteisöllisyyttä

Yhteisöllinen opiskeluhuolto tarkoittaa toimintakulttuuria ja kaikkia niitä toimia, joilla edistetään oppimista, hyvinvointia, terveyttä, sosiaalista vastuullisuutta, vuorovaikutusta ja osallisuutta sekä opiskeluympäristön terveellisyyttä, turvallisuutta ja esteettömyyttä. Yhteisöllinen opiskeluhuoltotyö on kaikkien koulussa tai oppilaitoksessa työskentelevien ammattilaisten yhteinen tehtävä, roolista tai työtehtävästä riippumatta. Oppilailla ja opiskelijoilla sekä huoltajilla ja mahdollisilla yhteistyötahoilla on merkittävä rooli tässä toimintakulttuurin, ilmapiirin ja yhteisöllisyyden kehittämisessä. Vaikuttamalla toimintatapoihin ja toimintakulttuuriin, voidaan edistää oppilaiden ja opiskelijoiden sekä henkilöstön viihtymistä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Oppilaiden ja opiskelijoiden ottaminen mukaan heitä koskevien päätösten tekemiseen on jo laista tuleva velvoite, ja se vahvistaa monilla tavoin osallisuutta ja hyvinvointia. Kun oppilaat ja opiskelijat saavat kokemuksia, että heidän mielipiteensä ovat tärkeitä ja arvokkaita ja että heillä on mahdollisuus vaikuttaa koulun tai oppilaitoksen toimintaan, on sillä myönteisiä vaikutuksia niin viihtymiseen, terveyteen, motivaatioon kuin myös koulusuorituksiin ja uskoon omista kyvyistä. Kouluissa ja oppilaitoksissa on hyvä kiinnittää huomiota siihen, miten moninaisissa paikoissa oppilaat ja opiskelijat voidaan ottaa mukaan suunnittelemaan, päättämään ja toteuttamaan erilaisia toimia sekä kuulla heidän näkemyksiänsä, ajatuksia ja ideoita. On hyvä mahdollistaa erilaisia ja esteettömiä osallistumisen keinoja, jotta mahdollisimman monen osallisuus voisi toteutua.

Niin kuin koko opetuksen, myös liikunnan tavoitteena on edistää oppilaiden ja opiskelijoiden fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia sekä kasvua. Liikuntatunneilla tulee luonnollisia tilanteita, joissa voidaan harjoitella tärkeitä tunne- ja vuorovaikutustaitoja erilaisissa ryhmätehtävissä, peleissä ja leikeissä. Liikunta tarjoaa mahdollisuuksia iloon, keholliseen ilmaisuun, osallisuuteen, sosiaalisuuteen, rentoutumiseen, leikinomaiseen kisailuun ja ponnisteluun sekä toisten auttamiseen. Positiiviset ja monipuoliset kokemukset liikunnasta tukevat oppilaiden ja opiskelijoiden hyvinvointia ja valmiuksia oman terveytensä edistämiseen.

Lopuksi

Yksinäisyys ja näkymättömäksi jääminen voivat hiipiä kouluarkeen huomaamatta – mutta niiden vaikutukset ovat kauaskantoisia. Kun oppilas jää toistuvasti ryhmän ulkopuolelle, hän saattaa alkaa uskoa, ettei ole osa yhteisöä, ettei hänen läsnäolollaan ole merkitystä. Tällainen kokemus voi hiljalleen heikentää oppimisen iloa, itsetuntoa ja koko koulussa viihtymistä.

Jokainen katse, sana ja teko voi joko vahvistaa tai murentaa yhteisöllisyyttä. Yksinäisyys ja sosiaalinen ulossulkeminen ovat vakavia ilmiöitä, joilla voi olla pitkäkestoisia ja syvästi haavoittavia vaikutuksia. Ostrakismia kokevat nuoret raportoivat enemmän yksinäisyyttä ja heikompaa psyykkistä ja fyysistä hyvinvointia kuin ne, jotka eivät kokeneet ulossulkemista.

Tutkimusten mukaan yhteisöllisyys ei aina näyttäytynyt koko koulun laajuisena ilmiönä, vaan rajoittui usein luokkatasolle, tietyille oppitunneille tai kaveripiireihin. Koulu yhteisönä voi toimia tärkeänä ennaltaehkäisevänä ympäristönä, jossa yksinäisyyden riskiä voidaan vähentää ja nuorten hyvinvointia tukea.

Opettajan rooli on keskeinen. Puuttuminen vaatii herkkyyttä havainnoida ryhmän dynamiikkaa ja oppilaiden välistä vuorovaikutusta. Turvallinen ja hyväksyvä ilmapiiri syntyy, kun jokainen oppilas tulee nähdyksi ja kuulluksi – esimerkiksi katseella, sanalla tai osallistavalla kysymyksellä. Ryhmäyttämisen menetelmät, kuten ohjatut leikit, yhteiset projektit ja tunne- sekä vuorovaikutustaitojen harjoittelu, voivat vahvistaa ryhmähenkeä ja ehkäistä ulossulkemista.

Yksilöllinen kohtaaminen on myös tärkeää. Opettajan tulee tunnistaa oppilaan tunteet ja tarpeet sekä tarjota mahdollisuus keskusteluun. Koulun tukiverkostot – kuraattori, koulupsykologi ja opiskeluhuolto – ovat arvokkaita resursseja. Yksinäisyyden ja ostrakismin ehkäisy on koko kouluyhteisön tehtävä, ei vain yksittäisen opettajan vastuulla.

Erityisesti kasvatuksessa ja opetuksessa katse toimii osallisuuden ja turvallisuuden rakentajana – se viestii hyväksyntää, läsnäoloa ja arvostusta. Hyväksyvä katse on voimakas sosiaalinen signaali, joka luo yhteyden ihmisten välille ja vahvistaa yhteisöllisyyden tunnetta. Tutkimusten mukaan katse aktivoi aivojen vuorovaikutukseen liittyviä alueita ja valmistaa ihmistä sosiaaliseen kanssakäymiseen. Kun ihminen kokee tulevansa nähdyksi, hän tuntee olevansa osa ryhmää.  Näin katse ei ole vain viestinnän väline, vaan myös yhteisön rakentaja.

Linkkejä:

Kaverisuhteet, yhteisöllisyys ja yksinäisyys | Opetushallitus

Lasten ja nuorten yksinäisyys nujerretaan rohkeudella | Opetushallitus

Hiljaisia ääniä | Opetushallitus 

Video: Tunnetko vastuusi – Yksinäisyyden ehkäiseminen ja turvallisuuden edistäminen

Podcast: Lapselle yksinäisyys voi olla tuhoisaa

Osallistujien Suomi. - Yksinäisyyden nujertaminen on yhteisten tekojen tulos. Tehdään yhdessä parempi tulevaisuus.

LÄHTEET

Alén, J. & Jantunen, A. (2025). Oppilaiden kokemuksia yksinäisyydestä ja yhteisöllisyydestä kouluympäristössä – School to Belong -ohjelma osana koulun arkea. Laurea-ammattikorkeakoulu.

Junttila, N. (2015). Kavereita nolla – lasten ja nuorten yksinäisyys. Tammi. Helsinki.

Junttila, N. (2022). Yksinäisyyden monet kasvot. Tammi. Helsinki.

Junttila, N. & Salovuori, E. (2025). Miksi ihminen tarvitsee toisiaan? Laumavietti ihmisen ydintarpeena. Santalahti-kustannus. Jyväskylä.

Kiuru, N. Salmela-Aro, K., Laursen, B., Vasalampi, K., Beattie, M., Tunkkari, M., Junttila, N. (2024). Profiles of loneliness and ostracism during adolescence: consequences, antecedents, and protective factors. Child Psychiatry & Human Development. https://doi.org/10.1007/s10578-024-01664-8

LIITU-tutkimuksen tuloksia 2024. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2025:1

Kirjoittaja Pia Kola-Torvinen toimii opetusneuvoksena Opetushallituksessa, työelämäprofessorina Turun yliopistossa sekä väitöskirjatutkijana Helsingin yliopistossa. Hänen työnsä tutkimuksessa liittyy oppimiseen ja osallisuuteen sekä siihen, miten muuttuva toimintaympäristö vaikuttaa koulun johtamiseen. Pia on mukana Osallistujien Suomi -asiantuntijaryhmässä, jonka tavoitteena on vähentää yksinäisyyttä sekä edistää osallisuutta ja hyvinvointia eri ikäryhmissä.

Kirjoittaja Tanja Väänänen toimii opetusneuvoksena Opetushallituksessa, jossa hänen työnsä painottuu opiskeluhuoltoon, hyvinvointiin ja turvallisuuteen. Tanja on koulutukseltaan psykologi ja toiminut aiemmin opiskeluhuollossa sekä psykologin että hallinnollisissa tehtävissä. Tanja on mukana myös Osallistujien Suomi -asiantuntijaryhmässä, jonka tavoitteena on vähentää yksinäisyyttä sekä edistää osallisuutta ja hyvinvointia eri ikäryhmissä.