LIITO 3/22 puheenjohtajalta: Paluu normaaliin liikunnanopetukseen

19.9.2022

Kesä alkaa jäädä taakse ja koulutyö on saatu taas käyntiin. Opintopäivät ovat myös pitkän tauon jälkeen onnistuneesti järjestetty ja muutenkin voidaan sanoa, että olemme vihdoin palanneet normaalin koulutyön pariin. 

Sopimusneuvotteluiden lopputulemana palkkaohjelma

Kesän alussa saatiin aikaiseksi sopimus opetusalaa koskevasta OVTES-sopimukesta. Lopputulemana oli viisivuotinen palkkaohjelma, jonka aikana palkkoja nostetaan tasaisesti. Palkan lisäksi lukuisia pienempiä muutoksia tuli OVTES:iin. LIITO ry kävi neuvotteluita OAJ:n kanssa omista tavoitteistaan. Näistä keskeisimpänä oli opetusvelvollisuuden pienentäminen. Tämä ei kuitenkaan valitettavasti toteutunut. Toisena keskeisenä tavoitteena oli saada työkuormituksen huomiointi esimerkiksi siirtymien osalta huojennuksina. Tämäkään ei mennyt läpi, ainakaan vielä. Nykyisellään sopimusosassa puhutaan vain kiertävistä opettajista, mutta liikunnanopettajan työ on nykyisellään varsin kiertävää eri liikuntapaikkojen ja opetusympäristöjen välillä kulkiessa. Näin ollen sopimusosaan pitäisikin saada kirjattua nykyinen kirjaus koulurakennuksesta opetusympäristöihin, mikä sopisi paremmin kuvaamaan nykytilannetta koulusta, jossa opetusta tapahtuu erilaisissa paikoissa, myös muiden opettajien osalta.

Koulutustoiminta palautuu ennalleen

Pari vuoden hiljaiselon jälkeen LIITO ry:n koulutustoiminnan voidaan sanoa palautua entiselleen, kun opintopäivät saatiin järjestettyä ja muun koulutustoiminnan suhteen on vihdoin uskallettu lisätä volyymia. Paikalliset koulutukset ovat jo lähteneet vauhdilla käyntiin ja uusia on suunniteltu myös talvelle. Opintopäivien ajankohdan vaihduttua on alkutalveen luvassa aiempaa enemmän myös paikallisia koulutuksia esimerkiksi talviliikuntaan. Korona-aika toi toki jotain hyvääkin, sillä hyvät kokemukset etäkoulutuksista ja etäkahveista ovat innoittaneet jatkamaan etäosallistumismahdollisuutta myös tulevaisuuden koulutustapahtumissa.

Opintopäivien uusi ajankohta

Vuonna 2020 opintopäivät ehdittiin pitää ennen kuin Koronavirus alkoi jyllätä. Vuoden 2021 opintopäiviä suunniteltiin pidettäväksi myös syksyllä ja talvella 2022, mutta lopulta ajankohdaksi saatiin syksy 2022. Vaikka opintopäivien peruminen useaan otteeseen on ollut harmittavaa, voidaan pitää positiivisena, että opintopäiville saatiin nyt uusi ajankohta. Vaikka aiemminkin on puhuttu opintopäivien ajankohdasta jossain muualla, olemme nyt hieman pakotettuina uuden tilanteen edessä.  Uusi ajankohta osuu uuden lukukauden alkuun ja näin ollen uudet ideat voivat tulla heti käyttöön syksyn ulkoliikuntatunneilla. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, millaisen vastaanoton uusi ajankohta saa osallistujilta.  

Hallitustyöskentelyä 11 vuoden ajan

Reilu 11 vuotta sitten opintopäivät olivat edellisen kerran pääkaupunkiseudulla. Tuolloin alkoi myös oma aikakauteni LIITO ry:n hallituksessa. Viiden vuoden hallitusjäsenyyden jälkeen tuntui luontevalta jatkaa puheenjohtajana. Kuluneet vuodet ovat olleet antoisia monella tapaa ja lukuisia uusia tuttavuuksia olen saanut liikunnanopettajista ja liikunnanopetuksen lähellä toimivista. Puheenjohtajuuden päättyessä on aika kiittää kaikkia nykyisiä ja entisiä hallituslaisia sekä kaikkia aktiivisia liikuntaa ja terveystietoa opettavia opettajia, jotka ovat olleet mukana ideoimassa ja kehittämässä toimintaa. Tämän lisäksi suuret kiitokset kaikille läheisesti liikunnan ja terveystiedon opetuksen parissa työskenteleville, joiden kanssa olen vuosien saatossa päässyt tekemään yhteistyötä. Erityisen suuret kiitokset toimintaa pyörittäville Tiinalle ja Annelle.

Mukavaa lukuvuotta toivotellen,

Kasper Salin, väistyvä puheenjohtaja