Vesiliikunta
Uimahypyt - hyppäämisen riemua
Demon tavoitteena on antaa ideoita, mitä kaikkea altaan reunalta/1m voikaan oppilaiden kanssa tehdä. Pääpaino on motivoivissa ja hauskoissa kehonhallintaharjoitteissa, ei niinkään uimahyppyjen lajiteknisissä jutuissa, joskin niitäkin tulee vaivihkaa harjoiteltua. Harjoitteita voi ottaa vesiliikuntatunneille pieneksi lisämausteeksi tai niistä voi halutessaan koota vaikka kokonaisen oppitunnin. Käytettävät apuvälineet, kuten lötköpötköt madaltavat myös arempien oppilaiden osallistumiskynnystä.
Katja Bister
Olen liikuntatieteiden maisteri luokanopettajan pätevyydellä höystettynä. Koko 10-vuotisen opettajaurani olen toiminut yläkoulun liikunnanopettajana Kangasalla. Ennen työuraani uimahypyt olivat erittäin merkittävä osa elämääni 13 vuoden ajan ensin Sm-tason kilpahyppääjänä ja sen jälkeen lasten ja nuorten harrastusryhmien vetäjänä.

Katja Bister
Vesipelit ja leikit
Demon tavoitteena on antaa vinkkejä monipuolisen uimataidon kehittelyyn erilaisten pelien ja tehtävien avulla. Tunnilla hyödynnetään monipuolisesti eri välineitä.
Tero Savolainen
Uimaopetuksen koulutussuunnittelija, Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto
.png)
Tero Savolainen