Tanssi
Locking
Locking on hauska ja vauhdikas katutanssilaji, jota tanssitaan funk-musiikkiin. Lockingissa liikkeitä "lukitaan" lajin nimenkin mukaisesti, jonka jälkeen jatketaan nopeaa tanssia. Lajin yksi elementeistä on koomiikka, jota pyritään tuomaan esille liikkein, elein ja ilmein. Alunperin locking on syntynyt 1970-luvulla Los Angelesissa ja nykypäivänä lajia tanssitaan ympäri maailmaa. Opintopäivillä opettelemme yksinkertaisen locking-koreon, jonka voi sitten opettaa eteenpäin oppilaille.
Oona Spåra
Olen Oona ja opiskelen Tampereen yliopistossa ensimmäistä vuotta. Olen tanssinut koko elämäni ja tällä hetkellä opetan lockingia tanssistudio Razzmatazzilla. Aloitin lockaamaan yhdeksän vuotta sitten ja näiden vuosien aikana siitä on ehtinyt kehkeytyä minulle erittäin rakas tanssilaji.

Oona Spåra
DanceMix
Demo sisältää nimensä mukaisesti erilaisia tansseja, jotka sopivat kaikenikäisille oppilaille ja opiskelijoille. Hyväntuulen sporttia siivittää menevä musiikki. "Oma tyyli on paras tyyli"
Annu Ridanpää-Taittonen
Liikunnanopettaja/kouluttaja, LitM, Kuortaneen Urheiluopisto.

Annu Ridanpää-Taittonen
Improliikunta
Improliikunnassa kokeillaan erilaisia mahdollisuuksia hyödyntää improvisaatiota liikkeen tuottamisessa. Tunnin aikana tehdään neljä erilaista liikeharjoitusta, joissa improvisaation avulla keskitytään hetkeen, pelataan, tanssitaan, kuunnellaan itseä ja toista sekä rentoudutaan.
Leena Nordberg
Leena on Helsingissä asuva tanssitaiteilija ja tanssipedagogi (TaM). Vuodesta 2000 lähtien hän on toiminut tanssinopettajana Sibelius-lukiossa sekä Kruununhaan yläasteella. Opetus on painottunut nykytanssin, improvisaation, lukiodiplomien ja erilaisten produktioiden
ohjaamiseen. Opetustyön lisäksi Nordberg työskentelee aktiivisesti esiintyjänä tanssitaiteen kentällä.
Leena Nordberg

Bodypercussio
Bodypercussio (käytetään nykyisin myös käsitettä body music,) on soittamista keholla. Musiikki muodostuu eri kehon osiin tehtyjen äänien (taputukset, sormien napsutukset, askeleet, tömistykset) yhdistelmistä. Demolla opetellaan koreografia, jota voit käyttää sellaisenaan tai soveltaa haluamallasi tavalla omille ryhmillesi sopivaksi. Rytmeistä annetaan helpompi ja haastavampi vaihtoehto, eli voit tulla mukaan demolle, vaikka sinulla ei olisikaan aiempaa kokemusta asiasta.
Anu Penttinen
Olen koulutukseltani liikunnanopettaja (LitL) ja viimeiset 23 vuotta olen toiminut Liikuntatieteellisessä tiedekunnassa yliopistonopettajana opettaen mm. rytmiikkaa ja bodypercussiota. Lisäksi olen opiskellut musiikkikasvatusta sivuaineena ja kouluttautunut erilaisilla musiikkipedagogiikan kursseilla, mm. Orff-pedagogiikan tasokurssit (JaSeSoi) ja Rytmiikkakurssit (EMO/Sibelius-Akatemia). Iso merkitys osaamiseni kehittymisessä oli myös se, että sain olla mukana Elina Kivelän ohjaamassa bodypercussio-ryhmässä (Syrjähyppy).

Anu Penttinen
Tiktok-tanssityöpaja
Power Mover Tiktok-tanssityöpajassa yhdistellään videosovelluksesta tuttuja tansseja ja liikkeitä katutanssin perusteisiin. Tunnille voi osallistua ilman aikaisempaa tanssikokemusta. TikTok-sovelluksen ei myöskään tarvitse olla entuudestaan tuttu. Työpaja perehdyttää hyvin nykyajan nuorten suosimiin tanssi-ilmiöihin.
Johanna Seppänen
Tanssitunnin vetää tanssinopettaja Johanna Seppänen, jolla on vuosien kokemus tanssin opettamisesta peruskouluissa. Johanna on myös aktiivinen sosiaalisen median vaikuttaja ja vie tanssin ilosanomaa TikTokissa yli 180 000:lle seuraajalleen.

Johanna Seppänen
PowerMover Hip Hop -työpaja
Power Mover Hip Hop -tanssityöpajassa opetellaan toinen vuoden 2023 Power Mover -koreografioista. Tanssi sisältää helppoa liikemateriaalia, aiempaa tanssikokemusta ei siis vaadita. Hyppää rohkeasti mukaan tanssin ja musiikin vietäväksi.
Kerttu Peiponen
Tanssityöpajan pitää Tamperelainen tanssinopettaja Kerttu Peiponen. Kerttu on opettanut tanssia Pirkanmaalla useassa eri tanssikoulussa jo 13 vuoden ajan. Tällä hetkellä hän opettaa tanssikoulu Dance Actionsilla. Opetettavina lajeina Lastentanssi, Hip Hop ja Showtanssi. Kerttu valmentaa myös aktiivisesti kisaryhmiä ja tekee koreografioita mm. Hip Hopin ja Performing Arts -lajien IKM & SM -kisoihin.

Kerttu Peiponen