Kehonhuoltoa

Joogaa kouluun

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠Tunti on virtaavasti etenevä kokonaisuus, jossa hengitys ja jooga-asennot yhdistetään dynaamisiksi sarjoiksi. Harjoitus on kehoa ja mieltä huoltava.

Katja Laaksonen
Olen Katja Laaksonen ammatillinen opettaja Varalan Urheiluopistosta. Olen opettanut kehonhallintaa, ryhmäliikuntaa ja terveysliikuntamuotoja vuodesta 1998 sekä ohjannut ryhmäliikuntaa vuodesta 1993.

Opettajana ja ryhmäliikuntaohjaajana parasta on ihmisten kohtaaminen, heille ilon, onnistumisen ja hyvän fiiliksen luominen tunneilla. Tärkeintä on salliva ilmapiiri ja koettu pätevyys; jokainen saa liikkua omien kykyjensä ja tuntemustensa mukaan. Tunti on ainutlaatuinen kokemus asiakkaalle ja opiskelijoille sekä minulle. Toivon, että kohtaan liikkujat ryhmässä myös yksilöinä.  

Katja Laaksonen

Kehonhallinta

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠Kehonhallinta kisailu rakennetaan ja toteutetaan itse. Jokaisella kerralla kehonhallinta kokonaisuus on erilainen, jolloin toistoja saadaan ilman toistoa. Kehonhallinta demon rakenne koostuu orientoitumisesta, tiedon keräämisestä kehonhallintaa aktivoivalla menetelmällä, harjoittelusta ja reflektoivasta yhteenvedosta. Tavoitteena on Monipuolinen kehon käyttö

Aila Autio
LitM, ammatillinen opettaja. Taito valmentaja ja psyykkinen valmentaja. Ammatissani toimin Varalan Urheiluopistossa opettajana nuorten- ja aikuisten opintopolulla sekä asiantuntijana urheiluvalmennuksessa. Kehonhallintaa tämän lisäksi toteutan pilateksen ja akrobatiavoimistelun parissa ohjaajana, valmentajana ja terveysliikkujana.

Aila Autio

Ilmajooga

Ilmajooga on rauhallinen ja rentouttava tunti jossa kehitetään liikkuvuutta, tasapainoa ja mielen- ja kehonhallintaa. Tunneilla käytämme kattokiinnikkeisiä hammock kankaita erilaisiin venytyksiin, tasapaino harjoituksiin ja hiukan myös näyttävään temppuiluun. Tunti päättyy aina myös 10-15minuuttia kestävään loppurentoutukseen.

 Johanna Miettinen on tanssija ja ilma-akrobatian ammattilainen. Hän pitää oma tanssi- ja akrobatia studiolta Sahalahdella ja kiertää esiintymässä pitkin suomea erilaisissa kokoonpanoissa.

Johanna Miettinen

Fasciamethod