|
|
VUODEN LIIKUNNANOPETTAJA
MARTTI IIVONEN ESPOOSTA
-
Martti
Iivonen on opiskellut Tukholmassa Indrottshögskolanissa ja palattuaan
Suomeen on toiminut liikunnan- ja terveystiedon opettajana Sepän
koulussa Kirkkonummella.
-
Martti
toimi kuusi vuotta Liikunnan ja Terveystiedon Opettajien hallituksessa
ja hänen aikanaan pohjoismainen yhteistyö lujittui entisestään. Martin
verkoston avustuksella toteutettiin tuolloin mm. yhteistyöseminaari
hänen entisessä opinahjossaan. Pohjoismainen yhteistyö
liikuntakasvatuksen ja vapaa-ajan seuratoiminnan piirissä on ollut
Martille aina tärkeää.
-
Tuona aikana tulimme hallituksessa
vakuuttuneiksi, että tässä on
liikunnanopettaja joka on antanut sydämensä liikunnanopetukselle ja
jaksaa puhua liikunnasta ja sen terveydelle hyvää tekevistä
vaikutuksista kuulijansa melkein ”pyörryksiin”.
-
Martin
kollegat Kirkkonummen Sepän koululta kuvailevat Marttia mainioksi
työtoveriksi, innostavaksi ja empaattiseksi, jonka seurassa aika ei käy
pitkäksi. ”Hän on aina valmis laittamaan itsensä likoon ja toimimaan
nuorten parhaaksi”. ”Martin energiataso ja innostus ammattiinsa pysyy
kadehdittavan korkeana. Hänen terveysaiheiset Rap-esityksensä koulun
juhlissa ovat legendaarisia, yhtään liioittelematta”. Kollegoidensa
mielestä Martti on kasvattaja isolla K:lla. ”Hän jaksaa tunnista toiseen
puuttua murrosikäisten ongelmiin ja keskustellen kasvattaa ja opastaa
heitä elämän perusasioissa.
- Oppilaiden mielestä ”Ipa” on
mukava, rento, selväsanainen mutta myös vaativa opettaja. Ipan
liikuntatunnit ovat haastavia ja monipuolisia.
|
|