Liikunnanopettaja –lehden 1/07 aiheita:

Pääkirjoitus

Ammattina nuorison ”pelastaminen”

Kun liikunnan ja terveystiedon opiskelijoilta kysyy, miksi he haluavat opettajiksi, vastaukseksi saa lähes poikkeuksetta kaksi tärkeää asiaa: ”haluan työskennellä nuorten parissa” sekä ”haluan edistää ihmisten terveyttä”. Nämä motiivit säilyvät pitkälle työelämään. Liikunnanopettajan työ koetaan mielekkääksi, koska siinä on mahdollisuus tehdä työtä lasten ja nuorten kanssa. Työ on monipuolista ja itsenäistä ja siinä voi kokea onnistuvansa. Nuorten opastamista terveisiin elämäntapoihin pidetään myös tärkeänä. Liikunnan ja terveystiedon opettajan työ ei ole aina pelkkää auringonpaistetta. Huonot opetusolosuhteet, oppilaiden häiriökäyttäytyminen, kiire ja suuret ryhmäkoot verottavat jaksamista. (Johansson 2006.) Aina ei ole helppoa uskoa siihen, että omalla työllä on merkitystä.

Nykykoulussa liikunnan ja terveystiedon opettaja joutuu moneen rooliin. Pelkkä oppiaineen sisältöjen opettaminen ei riitä, vaan päivän aikana on ehdittävä organisoida monenlaisia asioita, varattava tiloja, huollettava välineitä, laadittava kurssisuunnitelmia, päivitettävä opetussuunnitelmaa, korjattava kokeita, puolustettava oman oppiaineen asemaa, vastailtava sähköposteihin, kuunneltava kollegoita, oltava läsnä oppilaitten ajatuksille… Työn monipuolisuus voi joskus tuntua mahdottomalta monen roolin sekamelskalta. Miten muuttua hetkessä poliisista sosiaalityöntekijäksi, kasvattajasta markkinoijaksi, organisaattorista kuuntelijaksi? Arjen kiireessä omakin minuus voi olla joskus hukassa, joten pysähtymiselle on löydettävä paikkoja.

Liikunnan ja terveystiedon opetukselle on asetettu suuria haasteita. Nyt keskustellaan paljon lasten ja nuorten huonosta kunnosta ja painoindeksin kasvusta. Ainakin rivien välistä käy selväksi, että koululta odotetaan toimenpiteitä kehityksen suunnan muuttamiseksi. Liikunnan ja terveystiedon opettajia usein turhauttaa se, että vähäisillä tuntimäärillä pitäisi saada ihmeitä aikaan. Vaikka terveys, hyvinvointi tai liikunnallinen elämäntapa eivät ole sellaisia tavoitteita, joita suoraan voi oppia, tuntien määrällä on merkitystä oppimistuloksiin. Ilman määrää on mahdotonta saavuttaa laatua, kuten Unescon liikunnanopetuksen konsensuskokouksen päätöslauselmassa joulukuussa 2005 sattuvasti todettiin. Suositukseksi asetettiin 180 minuuttia liikuntaa viikossa kaikilla kouluasteilla. Avointa keskustelua liikuntatuntien määrän nostamisesta seuraavassa tuntijaossa tulisi uskaltaa käydä.

Pelkkä liikuntatuntien määrä ei kuitenkaan ratkaise kaikkea. Jatkuvasti esille nousee kertomuksia huonoista kokemuksista liikuntatunneilla: on ollut liikaa kilpailua, testaamista ja arviointia, on jääty viimeiseksi riviin joukkueita jaettaessa ja niin edelleen. Nämä ovat asioita, joiden kohdalla jokaisen liikuntaa opettavan tulisi katsoa peiliin ja arvioida omia toimintatapojaan. Jos oppilaan kokemus tunnilta on huono, tilannetta ei paranna se, että samaa kärsimystä lisätään liikuntatuntien määrää nostamalla. Siksi on erittäin tärkeää, että oppilaiden kokemukset tulevat kuulluiksi ja että niillä on vaikutusta toimintaan tunneilla. Liikuntatunneilta ei toki tarvitse poistaa kilpailua kokonaan tai luopua liikuntanumeron antamisesta, sillä niillä voi olla myös itsetuntoa nostava merkitys, mutta toteutuksen tapaa ja kriteereitä tulee voida kriittisesti pohtia.

Jos haluamme taata lasten ja nuorten terveysliikunnan suositusten toteutumisen koko ikäluokassa, koulupäivien liikunnallistaminen on eräs tärkeimmistä ja helpoimmin toteutettavista keinoista. Liikuntatuntien määrä on vain yksi nuorten kokonaisaktiivisuuteen vaikuttavista tekijöistä. Monenlaisia hyviä avauksia terveellisemmän ja liikunnallisemman elämäntavan tukemiseksi kouluissa on tehty eri tahoilla. Esimerkiksi Nuoren Suomen johdolla monipuolinen asiantuntijajoukko on laatinut poliittisen päätöksenteon tueksi perustelu- ja tavoitepaperin koululaisten hyvinvoinnin lisäämiseksi liikunnan avulla. Siinä esitetään monia varteenotettavia keinoja lasten fyysisen aktiivisuuden lisäämiseksi koulupäivän aikana. Ministeriössä on otettu kantaa lukion pakollisten liikuntakurssien hajauttamiseksi. Opetushallitus yhteistyökumppaneineen on valmistellut liikunnan liittämistä ammattiaineiden opetukseen toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa. Tavoitteena on lisätä opiskelijoiden ymmärrystä työkyvyn ylläpitämisestä ja kehittämisestä. Nämä ja monet muut toimenpide-ehdotukset ovat tervetulleita. Myös me liikunnan ja terveystiedon opettajat haluamme olla mukana yhteisissä talkoissa ”nuorison pelastamiseksi”!

Terhi Huovinen